Jokerit jätti lopullisen Mestis-hakemuksensa – ”Kiinnostus seuran ympärillä on kova”
Jokerit on jättänyt Mestiksen lisenssikomitealle hakemuksen sarjapaikasta koskien ensi kautta.
Seuraavaksi lisenssikomitea käsittelee kaikki hakemukset ja tiedottaa päätöksistään myöhemmin tämän kevään aikana.
– Jääkiekkoliiton liittohallitus myönsi helmikuussa pitämässään kokouksessa Jokereille ehdollisen sarjapaikan Mestikseen. Olemme luottavaisia, että nyt toteutetut omistusjärjestelyt sekä muut tehdyt toimet varmistavat ensi kauden pelipaikkamme. Osakeanti onnistui erinomaisesti, ja kiinnostus seuran ympärillä on kova, Jokerien puheenjohtaja Mikko Saarni kommentoi seuran tiedotteessa.
Jokereiden taustalla on kokonaan uusi yhtiö. Jokerit Helsinki Oy:n hallitukseen kuuluvat puheenjohtaja Saarni, Markus Selin, Ossi Väänänen, Markus Nykänen ja Antti Mantila.
Myöhemmin myös Jokerit-fanit kutsutaan taustayhtiöön mukaan suunnatulla osakeannilla.
– Valmisteluja faneille suunnatusta osakeannista on jo tehty varsin pitkälle, ja anti tullaan toteuttamaan vielä kevään aikana. Fanit tulevat jatkossa myös ehdottamaan yhtä jäsentä Jokereiden hallitukseen aina kahden vuoden sykleissä. Uskomme, että se on erinomainen tapa pitää fanit tiiviisti mukana uuden jokeritarinan rakentamisessa, Saarni sanoi.
Mikäli Jokereille myönnetään Mestis-lisenssi, niin helsinkiläisseura tulee pelaamaan ensi kaudella suurimman osan kotiotteluistaan Keravalla. Jokerit on kiinnostunut pelaamaan myös muutama kotiotteluaan HIFK:n kotiareenalla, Nordiksella.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Synkkä tieto julki – Vegasille karu takaisku NHL-finaaleissa
- MTV:n paljastus: Leevi Teissalalla oli Liiga-diili valmiina – kariutui karulla tavalla!
- Kohuhyökkääjä palaamassa NHL:ään – Lähde: Tässä tuleva seura
- Liigan parhaat palkittiin – KooKoo juhli, Tappara kahmi tähdistöpaikkoja
- Stanley Cup -mestari iski siirtomarkkinoilla – nappasi suomalaispuolustajan
- Liigassa loistanut maajoukkuetähti: uusi seura
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Antero Mertarannalta yllättävä aluevaltaus – hyppää kehään Tallinnassa
- Doug Shedden: uusi päävalmentajapesti – suomalaislegenda mukaan valmennustiimiin
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- Urheilucast: Eemeli Suomi palaa Liigaan? Nyt tipahti melkoinen siirtohuhu
- Nyt se on julki – tässä Leijonien lohko MM-kisoihin 2027!
- Kärppien uusi pelaajahankinta lipsahti julki – somevideo ei jätä mitään arvailujen varaan
- Urheilucast: Lukas Haudum tienaa valtavaa palkkaa TPS:ssä, luvut julki – ”Ennenkuulumatonta”
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Carl Klingberg: uusi Liiga-seura!
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- IS: Jesse Puljujärven MM-mitalin varastanutta henkilöä odottaa karu yllätys
- KalPan mestarijoukkueen sankari: uusi seura selvillä!
- Entisen Liiga-vahdin KHL-sopimus purettu – tavoittelee NHL-paluuta