IS: Suomalainen huippukirurgi operoi NHL-supertähden – Carolinan suomalaisilla oli näppinsä pelissä
Carolina Hurricanesin tähtihyökkääjä Max Pacioretty, 34, on operoitu kesken NHL-kauden Suomessa.
Ilta-Sanomat uutisoi, että Pacioretty oli saapunut maanantaina Suomeen. Huippukirurgi Lasse Lempainen operoi yhdysvaltalaisen akillesjänteen ja nivusen keskiviikkona Turun Pihjajalinnan sairaalassa.
Pacioretty on ensimmäinen NHL-pelaaja, joka on leikattu kesken kauden Suomessa.
Paciorettyllä jäi koko alkukausi väliin akillesjännevamman takia. Kovan luokan maalitykki palasi kaukaloon vuoden alussa, mutta vamma uusiutui vain muutaman pelatun ottelun jälkeen.
– Hänellä oli akillesjännevamma viime elokuussa. Se oli leikattu Yhdysvalloissa, ja hän palasi NHL-jäille tammikuun alkupäivinä. Jänne repesi uudelleen kolmannessa paluupelissä, Lempainen taustoitti Ilta-Sanomille.
Paciorettyn kausi on varmuudella paketissa. Miehen kuntoutuminen voi kestää jopa ensi kauden alkuun asti.
– Sanoin hänelle, että minimissään 8–9 kuukautta on aika, että hän voisi olla pelikunnossa. Se on eri asia pelata pipolätkää kuuden kuukauden jälkeen kuin olla NHL-kaukalossa, Lempainen kertoo.
Pacioretty sai vihiä suomalaisesta huippuosaamisesta Carolinan suomalaisilta. Pacioretty teki päätöksensä tulla Suomeen viime lauantaina.
– Pelaajan mielipide ratkaisi paljon, ja varmasti sillä oli myös merkitystä, että Sebastian Aho, Teuvo Teräväinen ja Antti Raanta pelaavat samassa seurassa ja heidänkin mielipidettään kuunneltiin, Lempainen paljasti.
Pacioretty on pelannut NHL:ssä Montreal Canadiensin, Vegas Golden Knightsin ja Carolina Hurricanesin riveissä yhteensä 855 ottelua. Hurjasta laukauksestaan tunnettu jenkkihyökkääjä on tehnyt NHL:ssä 326 maalia ja 645 tehopistettä.
- Pekka Jormakan kohtalo ratkesi!
- Urheilucast: Minnesotan NHL-lupaus siirtyy Suomeen – tässä on seura
- Urheilucast: Tappara hävisi kilpailun tähtilaiturista! Toinen Liiga-seura vei voiton
- Expressen: SHL:n suomalaispakki teki päätöksen tulevaisuudestaan – useat seurat jäivät nuolemaan näppejään!
- Petteri Lindbohm jätti TPS:n – paljastaa nyt seurasiirtonsa syyn: ”Saattaa olla Euroopan paras”
- JYP rysäytti ison uutisen – toimitusjohtaja vaihtuu!
- HIFK palkkasi uuden valmentajan: ”Tuo taktista osaamista”
- Tappara reagoi maalivahtitilanteeseensa – suomalaisnimi palaa Liigaan!
- Sveitsiltä poikkeava viesti Venäjä-kohuun – ei lähtenyt Suomen linjalle: ”Ennenaikaista spekuloida”
- Kasperi Kapanen tappeli NHL:ssä – Connor McDavid takoi taas hurjat tehot
- Urheilucast: Tappara hävisi kilpailun tähtilaiturista! Toinen Liiga-seura vei voiton
- Tappara reagoi maalivahtitilanteeseensa – suomalaisnimi palaa Liigaan!
- Markus Nurmelta maukas vihjaus paluusta TPS:ään
- Urheilucast: Minnesotan NHL-lupaus siirtyy Suomeen – tässä on seura
- Urheilucast: Florida teki jättitarjouksen NHL-megatähdestä – sitten Anton Lundell sai tylyn viestin
- Petteri Lindbohm jätti TPS:n – paljastaa nyt seurasiirtonsa syyn: ”Saattaa olla Euroopan paras”
- HIFK palkkasi uuden valmentajan: ”Tuo taktista osaamista”
- JYP rysäytti ison uutisen – toimitusjohtaja vaihtuu!
- AL: Ilves teki jättimäisen kiinnityksen!
- Expressen: SHL:n suomalaispakki teki päätöksen tulevaisuudestaan – useat seurat jäivät nuolemaan näppejään!