Siis hetkinen? Nyt menivät historiakirjat täysin uusiksi – NHL-pelaaja mätti neljä maalia 11 minuuttiin
Columbus Blue Jackets ja Buffalo Sabres viettivät NHL:ssä torstaiyönä merkillisiä maalikarkeloita.
Matsi päättyi jälkimmäisen nimiin osumin 4-9 niin, että Buffalo ratkaisi ottelun jo avauserässä. Tilanne oli nimittäin ennen ensimmäistä erätaukoa käsittämätön 0-6.
Kuudesta maalista neljä oli Tage Thompsonin (5+1) käsialaa, ja kaikkiaan hän iski peräti viisi häkkiä. Nuo avauserän neljä ensimmäistä syntyivät 11 minuutin ja kahdeksan sekunnin sisällä toisistaan.
Ensimmäisen ja viidennen maalin välillä oli aikaa puolestaan reilut puoli tuntia.
NHL Public Relations -nimisellä Twitter-tilillä kerrottiin, että tällä kaudella tehot 21+19=40 summanneen pelaajan ilta nousi monella tavalla historiakirjoihin.
Hänestä tuli neljäs pelaaja NHL:n historiassa, joka on tehnyt runkosarjamatsissa neljä maalia avauserään.
Viimeisen 40 vuoden aikana ihan minkä erän aikana vain neljään maaliin on yltänyt nyt kuusi pelaajaa.
Vain yksi pelaaja kautta historian on kyennyt tekemään Buffalossa enemmän maaleja yhden ottelun aikana.
Buffalosta pakki Henri Jokiharju pelasi neljä sekuntia vaille 24 minuuttia tehotilaston noustessa lukemiin +3. Ukko-Pekka Luukkonen torjui 20/24 kutia.
Columbus-leiristä maalien makuun ylsi kahdesti osunut Patrik Laine, Joonas Korpisalo puolestaan torjui kuusi laakia yhdeksästä. Hänet otettiin pois maalilta avauserän puolen välin alla, takaisin Korpisalo tuli tolppien väliin päätöserään.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Juhamatti Aaltonen latasi MTV:llä – tässä Liigan musta hevonen: ”En olisi yllättynyt, vaikka olisivat kärkinelikossa”
- Tappara voi menettää timanttinsa – NHL:stä tuli tyly viesti
- Suomalaistähdelle iso kunnianosoitus Ruotsissa – valittiin joukkueensa kapteeniksi
- Eeli Tolvaselle miljoonadiili NHL:ssä – tässä uusi seura!
- Liiga-kausi 2026-27: Ottelut, tulokset, sarjataulukko, tv
- Jokerien huippuhankinnalta suora viesti Sportin faneille: ”Tuskin missään muualla…”
- Jokerien Liiga-paluu päättyi katkerasti – nyt puhuu kapteeni
- Näkökulma: Jokereiden suurimmat heikkoudet näkyivät heti avauspelissä
- Näillä ketjuilla Jokerit palaa Liigaan – heti ongelmia!
- Liiga alkaa tänään – neljä merkittävää sääntömuutosta!
- Liigan kausiennakko – sijat 13-17: nämä joukkueet putoavat B-sarjaan
- Urheilucast: Oula Palve kiinnostaa Liigassa – kaksi joukkuetta kintereillä
- Uskomaton taso – tässä ovat Liigan TOP 5 -maalivahdit!
- Käsittämätön määrä tulivoimaa! Tässä ovat Liigan TOP 5 -hyökkääjät
- IL: Jokerien Liiga-konkari lähtee – yllättävä joukkue!
- Suuria kehitysaskeleita ja kokeneita konkareita – tässä ovat Liigan TOP 5 -puolustajat!
- IS: HIFK:n tähtihankinta lataa suorat sanat – ”Jokereihin en olisi mennyt”
- Urheilucast: Kova nimi on jälleen vapaana Liigassa – ”Puhelimessa on äänet päällä”
- Liigan kausiennakko – sijat 5-8: Päättyykö Kärppien nolo räpiköinti vihdoin?
- Liigan kausiennakko – sijat 9-12: Loppuuko Raimo Helmisen voittokulku?

