Oho: Torstaiyö kohenteli asemia – Kaapo Kakko lähellä kärkeä yllättävässä NHL-tilastossa
NY Rangersin Kaapo Kakko on päässyt NHL:ssä viime aikoina tolkuttomaan vireeseen, kun esimerkiksi kahdeksan edellisen pelin saldo on 5+2. Viime yönä suomalainen niittasi voittomaalin NY Islandersista irronneessa 5-3-voitossa.
Kakko loistaakin nimenomaan tässä tilastossa. StatsCentre-niminen Twitter-tili tiesi kertoa, että turkulaiskasvatti on tehnyt Rangersin historiassa voittomaaleja neljänneksi eniten ennen 22 ikävuotta. Pelaaja saavuttaa tuon iän helmikuun puolessa välissä.
Kakolla on kasassa voittomaaleja kaikkiaan kuusi kappaletta. Edellä tilastossa ovat Alexis Lafreniere yhdeksällä häkillä, Camille Henry kahdeksalla osumalla ja Derek Stepan seitsemällä maalilla.
– Torstaiyön pelissä yksi maali oli minun syytäni. Niin käy kaikille. Oli mukavaa tehdä voittomaali lopussa tuollaisen matsin jälkeen. Selvisin mielestäni tästä kaikesta hyvin, hyökkääjä sanoi NHL:n nettisivuilla.
– Tärkeässä pelissä tuollainen (maalin ”lahjoittaminen”) on vaikea paikka. Näin kuitenkin, että Chris Kreider ja Barclay Goodrow juttelivat hänen kanssaan. Kaikki tekevät virheitä, mutta on mukavaa, että Kakko paketoi pelin tuolla tavalla, Rangers-luotsi Gerard Gallant pohti.
Kakon tämän kauden saldo on 35 ottelun jälkeen 9+6=15. Hän on matkalla kohti uransa tehokkainta kautta, kun nykytahdilla kasaan on tulossa noin 35 (21+14) pistettä.
NY Rangers pääsi joulun viettoon aatonaattoyön Isles-pelin jälkeen. Sen kausi jatkuu 28. joulukuuta Washington Capitalsia vastaan.
- Pekka Jormakan kohtalo ratkesi!
- Urheilucast: Minnesotan NHL-lupaus siirtyy Suomeen – tässä on seura
- Urheilucast: Tappara hävisi kilpailun tähtilaiturista! Toinen Liiga-seura vei voiton
- Expressen: SHL:n suomalaispakki teki päätöksen tulevaisuudestaan – useat seurat jäivät nuolemaan näppejään!
- Petteri Lindbohm jätti TPS:n – paljastaa nyt seurasiirtonsa syyn: ”Saattaa olla Euroopan paras”
- JYP rysäytti ison uutisen – toimitusjohtaja vaihtuu!
- HIFK palkkasi uuden valmentajan: ”Tuo taktista osaamista”
- Tappara reagoi maalivahtitilanteeseensa – suomalaisnimi palaa Liigaan!
- Sveitsiltä poikkeava viesti Venäjä-kohuun – ei lähtenyt Suomen linjalle: ”Ennenaikaista spekuloida”
- Kasperi Kapanen tappeli NHL:ssä – Connor McDavid takoi taas hurjat tehot
- Urheilucast: Minnesotan NHL-lupaus siirtyy Suomeen – tässä on seura
- Urheilucast: Tappara hävisi kilpailun tähtilaiturista! Toinen Liiga-seura vei voiton
- Petteri Lindbohm jätti TPS:n – paljastaa nyt seurasiirtonsa syyn: ”Saattaa olla Euroopan paras”
- Pekka Jormakan kohtalo ratkesi!
- Urheilucast: Florida teki jättitarjouksen NHL-megatähdestä – sitten Anton Lundell sai tylyn viestin
- Tappara reagoi maalivahtitilanteeseensa – suomalaisnimi palaa Liigaan!
- Markus Nurmelta maukas vihjaus paluusta TPS:ään
- Expressen: SHL:n suomalaispakki teki päätöksen tulevaisuudestaan – useat seurat jäivät nuolemaan näppejään!
- JYP rysäytti ison uutisen – toimitusjohtaja vaihtuu!
- Lähde: Liigan jumboseura teki pelaajahankinnan – vahvistuu yhdysvaltalaisella tehomiehellä
