Sveitsin pääsarjassa pelaava SC Bern on pestannut uudeksi päävalmentajakseen suomalaisen Toni Söderholmin, uutisoivat sveitsiläislehdet Blick ja Watson.

NL:ssä parhaillaan kuudentena majaileva Bern antoi potkut päävalmentaja Johan Lundskogille marraskuun 5. päivä, minkä vuoksi Bern on etsinyt uutta päävalmentajaa. Lundskog aloitti Bernin päävalmentajana viime kaudella.

44-vuotias Söderholm toimii parhaillaan Saksan maajoukkueen päävalmentajana. Hän on toiminut pestissään kaudesta 2018-19 lähtien ja hänen sopimuksensa kattaa kevääseen 2026 asti. Söderholm luotsasi Saksan neljänneksi kevään 2021 MM-kisoissa.

Bern ei ole toistaiseksi vahvistanut sopimusta. Myöskään Söderholm ei vahvistanut tietoa, mutta hän ei myöskään kiistänyt sitä.