Leijonissa viime keväänä olympiakultaa ykkösvahtina ja MM-kultaa kakkosvahtina voittanut Harri Säteri loisti tämän viikonlopun peleissä Sveitsin pääsarja NL:ssä.

EHC Biel-Biennen joukkueessa pelaava Säteri torjui nimittäin joukkueelleen kaksi voittoa ja pelasi samalla kaksi nollapeliä. Biel voitti perjantaina HC Ambri-Piottan numeroin 2-0 ja lauantaina se kukisti HC Ajoien lukemin 4-0.

Nollapelit eivät tulleet helpolla, vaan Säteri oli täystyöllistetty molemmissa otteluissa. Ambri-Piottaa vastaan Säterille kirjattiin kaikkiaan peräti 34 torjuntaa. Ajoie laukoi puolestaan 30 kertaa kohti Säteriä. Näin ollen Säteri torjui viikonloppuna yhteensä 64 kiekkoa eikä päästänyt ainuttakaan maalia selkänsä taakse.

32-vuotiaalla Säterillä on käynnissä ensimmäinen kausi Sveitsissä ja Bielin riveissä. Hän on pelannut tällä kaudella 21 ottelua torjuntaprosentilla 91,5%, päästettyjen maalien keskiarvon ollessa 2,52. Säteri on pelannut nyt kolme nollapeliä kuluvalla kaudella.