Suomalaishyökkääjä Petteri Wirtanen lopettaa pitkän peliuransa.

Eliteprospects-sivusto raportoi, että Wirtanen on jo aloittanut uudet tehtävänsä HIFK:n U9-juniorijoukkueen valmentajana.

36-vuotias hyvinkääläinen kiekkoili ammattilaisurallaan Liigassa, KHL:ssä, NHL:ssä, NLA:ssa sekä SHL:ssä. Wirtanen tahkosi Liigassa yhteensä 402 ottelua (59+96=155) HPK:n, TPS:n sekä viimeisimpänä HIFK:n riveissä. Pudotuspeliotteluita puolustussuuntaan tunnolliselle sentterille kertyi 55.

Wirtanen pääsi pelaamaan uransa alkuvuosina NHL:ssä kolme ottelua Anaheim Ducksin riveissä. Kolmen Pohjois-Amerikassa vietetyn vuoden aikana tutummaksi osoitteeksi tuli kuitenkin farmisarja AHL.

Wirtanen pelasi vuosina 2012-18 KHL:ssä Jokereiden ja Donbas Donetskin joukkueissa. Hän teki KHL:ssä 257 ottelussa tehopisteet 25+45=70.

Wirtanen edusti Suomen maajoukkuetta vuoden 2014 MM-kisoissa ja voitti hopeaa. Hän pelasi urallaan Leijonissa yhteensä 38 ottelua.