Liiga-kausi 2022-23 starttaa tänään tiistaina. SuomiKiekko on ennakoinut alkavaa kautta listaamalla jokaisen pelipaikan parhaat pelaajat. Tällä kertaa vuorossa ovat hyökkääjät.

Liigaan on saapunut runsas määrä huippuluokan hyökkääjiä, minkä lisäksi monet viime kausien tähdet jatkavat sarjassa edelleen. Sen myötä listan ulkopuolelle jää luonnollisesti paljon kovia nimiä. Listasimme näkemyksemme mukaan viisi Liigan parasta hyökkääjää.

5. Cody Kunyk, Kärpät

Kanadalaissentteri Cody Kunyk nähdään jälleen Liigassa yhden KHL-kauden jälkeen. 32-vuotias Kunyk on pelannut Liigassa neljä kautta, joista kaksi ensimmäistä SaiPassa, sitten yhden HPK:ssa ja viimeisimmän Kärpissä. Kunyk rikkoi jo ensimmäisellä Liiga-kaudellaan 30 pisteen rajan ja parhaalla kaudellaan hän on iskenyt 49 tehopistettä. Toissakaudella hän iski puolestaan 15 maalia, joka on hänen oma ennätyksensä. Kunyk on iskenyt Liigassa tasaisen tappavaan tahtiin tehopisteitä ja ollut aina joukkueensa ykköstykkejä, joten samankaltaisia esityksiä häneltä odotetaan myöskin alkavalla kaudella.

4. Eemeli Suomi, Ilves

Eemeli Suomi aloittaa jo viidennen peräkkäisen kautensa Ilveksen kapteenina. 26-vuotias Suomi on kuulunut Liigan kirkkaimpaan eliittiin jo useiden kausien ajan. Parhaalla Liiga-kaudellaan Suomi on mättänyt peräti 26 maalia ja 57 tehopistettä. Kahden viime kauden aikana hän on myöskin yltänyt lähes 50 tehopisteeseen. Suomi on ollut viimeisen kolmen kauden aikana Ilveksen paras pistemies. Ilveksen joukkuetta kapteenin ominaisuudessa johtava Suomi johtaa joukkojaan näin ollen myöskin tehojen valossa ja on siitä syystä uskomattoman arvokas pelaaja Ilvekselle.

3. Niko Ojamäki, Tappara

Harvemmin KHL:n maalipörssin voittaja pelaa seuraavalla kaudella Liigassa, mutta muuttuneen maailmantilanteen seurauksena kyseinen kuvio toteutuu alkavalla kaudella. 27-vuotias Niko Ojamäki latoi viime kaudella KHL:ssä komeat 29 maalia ja kaikkiaan 43 tehopistettä. Ojamäki on tuttu näky Tapparasta aikaisemmiltakin kausilta. Mies on pelannut Tapparassa 19 ja 23 maalin kaudet, ja viimeistellyt noilla kausilla 35 ja 37 tehopistettä. Ojamäellä on kova laukaus, joka on suuri uhka tilanteessa kuin tilanteessa. Ylivoimalla suoraan syötöstä kuti lähtee terävästi ja tarkasti. Tätä hän väläytteli jo syksyn CHL-otteluissakin. Ojamäki on yksi suurimpia suosikkeja maalipörssin voittajaksi myöskin Liigassa.

2. Joonas Kemppainen, Kärpät

Monipuolinen ja kokenut keskushyökkääjä Joonas Kemppainen on kivenkova vahvistus Liigaan. 34-vuotias Kemppainen palaa Kärppien paitaan seitsemän kauden tauon jälkeen. Kemppainen vietti KHL:ssä kuusi kautta ja Pohjois-Amerikassa yhden kauden. Parhaalla KHL-kaudellaan Kemppainen mätti 37 tehopistettä pelaten hyvinkin isossa roolissa eri seuroissa. Viimeksi Liigassa pelatessaan Kemppainen iski parhaimmillaan yli 30 pistettä runkosarjaan. Kärppien mestaruuskeväänä 2015 hän viimeisteli 19 pudotuspeliin huimat 24 tehopistettä. Nyt Kemppainen palaa Suomeen maailmaa nähneenä ja erilaisia seuroja kolunneena, joten odotusarvot ovat tapissa.

1. Jori Lehterä, Tappara

34-vuotias Jori Lehterä pelasi Liigassa viimeksi kaudella 2009-2010, jolloin hän voitti Liigan pistepörssin Tapparan paidassa mätettyään 57 otteluun pisteet 19+50=69. Tuon jälkeen Lehterä on pelannut seitsemän kautta KHL:ssä ja viisi kautta NHL:ssä. Parhaalla KHL-kaudellaan Lehterä on iskenyt 46 pistettä ja parhaalla NHL-kaudellakin syntyi komeat 44 pistettä. Vielä viime kausinakin Lehterän tekeminen KHL:ssä on ollut huippuluokkaa, nimittäin takana ovat 44 ja 39 tehopisteen kaudet. MM-hopeaa ja olympiapronssiakin voittanut Lehterä on monissa liemissä keitetty, eikä hän ole tullut Liigaan jäähdyttelemään. Miehen nykykunto on edelleen erinomainen, joten hänestä voidaan odottaa yhtä Liiga-kauden parhaista pelaajista. Lehterä on yksi suursuosikeista myös pistepörssin voittajaksi.