Liigaa dominoinut supertähti valitsi KHL:n – näin paljon ruplia tipahtaa tilille
Rauman Lukossa kahden kauden ajan loistanut ruotsalaistähti Robin Press jatkaa Venäjän sotatoimista huolimatta uraansa KHL:ssä. 27-vuotias puolustaja allekirjoitti kesäkuun lopussa jatkosopimuksen Severstalin KHL-seuran kanssa.
Severstalin jääkiekkoseuraa sponsoroi Venäjän toiseksi suurin kaivos- ja metallurgian-alan yhtiö Severstal, joka on myös yhdistetty Guardianin lehtitietojen mukaan Venäjän armeijan toimintaan. Yhtiön omistaa oligarkki Aleksei Mordashov, jonka omaisuus on jäädytetty länsimaiden asettamien pakotteiden takia.
Pressin portit Ruotsin maajoukkueeseen on mitä luultavimmin KHL-siirron myötä nyt suljettu. Tähtipuolustaja on saanut Ruotsissa rajua kritiikkiä ratkaisustaan.
Sanomattakin selvää, että Pressin KHL-siirron yhtenä motiivina toimii korkeaa kurssia nauttiva rupla. Sport-Expressin tietojen mukaan Severstal tarjoaa tähtipuolustajalleen kelvollista 28 miljoonan ruplan (n. 457 000 euron) palkkaa.
457 000 euroa ei sinällään ole mikään poikkeuksellinen palkka Euroopan mittapuulla, sillä mm. Sveitsissä parhaiden ulkomaalaispelaajien palkat pyörivät 300 000-600 000 euron tietämillä.
On jopa todennäköistä, että Liigassa huimat 17 maalia ja 48 tehopistettä paukuttanut 192-senttinen ja 95-kiloinen pakkijätti olisi voinut tehdä komeita tuloja myös Euroopan muissa isoissa sarjoissa.
NÄIN KATSOT KAIKKI MM-KISOJEN OTTELUT ILMAISEKSI!LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Nyt kajahti surkea päivitys Cale Makarista
- Sveitsi teurasti pikkumaan – NHL-tähti rikkoi MM-kisaennätyksen
- Latvia teki ihmeen! USA kaatui uskomattomassa trillerissä
- Suomesta ja Ruotsista murskakritiikkiä MM-kisoille: ”Se on kylmä fakta”
- Brittien sankarivahdilla hikinen ilta Leijonia vastaan – pukukopissa kovat keinot käytössä
- Ruotsista syytöksiä Jukka Jalosen joukkueelle: ”Surkeaa toimintaa Italialta”
- Colorado Avalanche on nyt selkä seinää vasten – Vegas lähellä kovaa temppua
- Antti Pennanen suitsuttaa nuorta Konsta Heleniusta
- Antti Pennaselta huojentava tieto Leijonien terveystilanteesta
- Leijonat nujersi Iso-Britannian – Ville Heinola laittoi verkon heilumaan ja viinan virtaamaan
- IS: Jesse Puljujärvi syrjään – tässä Mikael Granlundin ketjutoverit MM-kisoissa
- Suuri suru – maajoukkuepelaaja kuollut 27-vuotiaana
- Antti Pennanen vahvisti: tässä Leijonien kentälliset ja maalivahtivalinta USA-otteluun!
- Jokerien pistetykki: uusi seura!
- Lehti: Liiga-seurat jahtaavat maajoukkuehyökkääjää – Kärpät nappaamassa voiton?
- KalPa: viisi pelaajasopimusta julki – kaappasi pakkilupauksen Tapparasta!
- Pohjois-Amerikasta löytyi uusi ase – 193-senttinen maalipyssy siirtyy Liigaan!
- Sopimus julki – ruotsalainen pistetykki siirtyy Liigaan: ”Alkanut lunastaa todellista potentiaaliaan”
- MM-kisoissa pamahti harvinainen murskavoitto – viimeksi tämä tapahtui 87 vuotta sitten
- UC: Tästä syystä Teuvo Teräväisen MM-turnaus päättyi – päätöstä ei tehnyt Leijonat