KalPa on tehnyt yksivuotisen sopimuksen ruotsalaispuolustaja Anton Karlssonin kanssa.

29-vuotias Karlsson pelasi kuluneen kauden monikansallisessa IceHL-sarjassa. Hän edusti Vienna Capitalsia, jonka riveissä 42 otteluun syntyivät pisteet 1+6. Pudotuspeleissä Karlsson teki yhden maalin 11 otteluun.

– Meillä on ollut puolustuksessa tarve fyysiselle, kovaa pelaavalle ja hyvin puolustavalle puolustajalle. Halusimme kokeneen tekijän ja nämä kaikki ominaisuudet yhdistyvät Antonissa. Hän on erittäin vahva kamppailija ja hän kykenee hyvään kokonaisvaltaiseen puolustuspelaamiseen, KalPan urheilujohtaja Anssi Laine kommentoi seuran tiedotteessa.

Karlsson on kerryttänyt urallaan reilusti kokemusta kotimaansa pääsarjasta eli SHL:stä. Hänen tilillään on kaikkiaan 290 pelattua runkosarjaottelua (12+30=42) sekä 30 pudotuspeliä (0+3). Kauden 2019-2020 Karlsson vietti puolestaan AHL:ssä, jossa hän pelasi Cleveland Monstersin paidassa 52 ottelua tehoin 2+9.

– Saavun suurella innolla Kuopioon. Keskustelut seuran kanssa ovat olleet hyviä alusta alkaen ja pidän siitä, mihin KalPa alkavalla kaudella pyrkii. Haluan menestyä sekä parantaa peliäni jatkuvasti. Pelaamiseni perustuu vahvaan puolustuspeliin, mutta kykenen hyvän liikkeeni ansiosta auttamaan joukkuetta myös muilla pelin osa-alueilla, Karlsson sanoi.

Välkommen till KalPa, Anton Karlsson! 🔥

Yli 300:n SHL-ottelun kokemuksen omaava 29-vuotias ruotsalaispuolustaja Anton Karlsson on solminut KalPan kanssa yksivuotisen pelaajasopimuksen! 🤝

📝 Lue: bit.ly/3KpzaNy

#KalPa #Liiga #Kuopio #KalevanPallo