Ruotsissa kuohuu: Maajoukkuemiehen sopimus purettiin poikkeuksellisella tavalla – asianosaisten puheet totaalisesti ristiriidassa
Kuva: Juha Tamminen
Ruotsalaiskiekkoilija Tom Nilsson, 28, on edustanut kotimaansa pääsarja SHL:n Djurgårdenia kaudesta 2017-18 lähtien.
Nilssonin piti siirtyä seuraavaksi Örebron paitaan kaksivuotisella pahvilla, mutta pelaaminen ei tuossa joukkueessa onnistukaan.
Seuran mukaan pelaaja ei ole tarpeeksi terve, vaikka asiantuntevat lääkärit ovat viestittäneet muuta analyysien jälkeen. Pelikuntoisuudesta huolimatta Örebro jää, ja pelaaja on siirtymässä muualle. SportExpressin mukaan seura on Frölunda.
Sportbladet kertoi, että sopimus Örebron kanssa olisi purettu vain kuusi päivää sen tekemisen jälkeen.
– Yhdessä Tomin kanssa olemme sopineet yhteistyön lopettamisesta, Örebron GM Stefan Bengtzen oli sanonut joukkueen kotisivuilla.
Nilsson pelasi viime kaudella SHL:ssä vain 24 ottelua.
– Meidän puolesta on tietysti valitettavaa, että olemme päätyneet tähän tilanteeseen. Emme valitettavasti voi kommentoida asiaa tällä hetkellä sen tarkemmin.
Pakki on pelannut Ruotsin maajoukkueessa muun muassa 13 EHT-ottelua, vyöllä on myös yhdet U20- ja U18-ikäisten MM-kisat.
LUE MYÖS:
- Nyt jysähti Jokereissa – kolme tähtihankintaa katsomoon
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Karmea tieto julki – Liiga-seuran tappiot paljastuivat
- Kärpistä tutulle miehelle unelmadiili – Florida Panthers kutsuu!
- Kärppien kolminkertainen Suomen mestari: pelaajaura ohi
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- HIFK:n tähtäimessä uusi mies Jori Lehterän tilalle – Janne Laukkanen IL:lle: ”Ei kannata odottaa”
- Jukureista tuttu mies vaihtaa Liiga-seuraa – uusi osoite selvisi
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- IS: Jukka Jalonen kommentoi Jokerit-huhuja suoraan: ”Mähän oon ilmoittanut”
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Aitio: Jokereiden ympärillä muhii nyt valtava siirto
- Uusi mies sisään, floppi sai lähteä – Jokerit teki rajun ratkaisun
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- Jori Lehterä jäi pois – HIFK nosti uuden nimen parrasvaloihin
- Urheilucast: Tappara virittelee isoa hankintaa – ”Euroopan-tason laatuhyökkääjä”