Näin jääkiekkoliigassa suhtaudutaan Jokereihin – ”Mitään oikotietä Liigaan ei ole eikä tule”
Kuva: Severstal Tsherepovets
Jokerien ympärillä on riittänyt puhetta seuran tulevaisuudesta, kun helsinkiläiset vetäytyivät KHL:stä aiemmin tänä vuonna Venäjän hyökättyä Ukrainaan.
Jääkiekon SM-liiga Oy:n tiedotteessa kerrottiin, ettei organisaatio ole vastaanottanut sarjapaikkahakemusta nykyisten liigaseurojen ulkopuolelta reilun vuoden päästä alkavalle kaudelle 2023-24.
Takaraja hakemuksen jättämiselle on tämän vuoden lokakuun viimeinen päivä.
Jääkiekon SM-liiga Oy:n hallituksen puheenjohtaja Heikki Hiltunen sanoi, että Jokerien hankkeeseen suhtaudutaan positiivisesti.
– Mikäli hakemus jätetään, se tulee käymään tiukan seulan läpi. Meillä on selkeät ja yksiselitteiset kriteerit, joiden on kaikkien täytyttävä, jotta Liiga hyväksyisi uuden osakkaan.
Uuden seuran tulisi vahvistaa 15 nykyisen joukkueen yhteisöä.
– Etenemme asiassa maltillisesti, vaihe kerrallaan. Lisäksi asiassa selvitetään vielä kaikki mahdolliseen liigalisenssihakemukseen ja sen mahdolliseen hyväksymiseen liittyvät oikeudelliset seikat. Mitään oikotietä Liigaan ei ole eikä tule.
Hiltunen otti tiedotteessa kantaa myös siihen, missä rajat kulkevat suhteessa historiaan ja Venäjään. Helsinkiläisjoukkue siirtyi KHL:ään kaudeksi 2014-15.
– Osakkaiden kanta on selvä. Kaikki taloudelliset ja omistajuuteen liittyvät kytkökset Jokerien aiempaan KHL-projektiin on katkaistava. Me emme aio hyväksyä mitään tuon kaltaista linkkiä Venäjään.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Nyt pamahti iso NHL-diili – puolustajalle 54 miljoonaa dollaria
- Huippumaalivahti ja NHL-seura oudossa tilanteessa – iso kuilu raha-asioissa
- Petteri Rimpiseltä itsevarma arvio ensi kaudesta IL:lle – ”Ehdottomasti”
- Tampere Cup 2026: Ottelut, tulokset, liput
- Pitsiturnaus 2026 - Rauma: Ottelut, tulokset, tv, liput
- Tässä syy Mikko Rantasen kohusiirrolle? Tämä tapaus harjoituksissa oli liikaa Carolinalle
- Jukka Jalonen muistelee käännekohtaansa Leijonissa – ”Hommat olisi varmaan loppuneet siihen”
- Chicago Blackhawks NHL-legendan perässä – Connor Bedard ylistää: ”Edelleen mahtava pelaaja”
- Lukon ruotsalaisveljekset löysivät uuden seuran – ura jatkuu yllättävässä osoitteessa
- Mikko Rantasen siirto Carolinaan sekoitti koko joukkueen – kapteenilta paljastus kulisseista
- SK: NHL-supertähti haluaa pelata tässä Liiga-joukkueessa – yhdellä ehdolla
- Nappaako Jarmo Kekäläinen jättivonkaleen NHL-markkinoilta? ”95-prosenttisen varmaa”
- Florida Panthers: luottomies pidätetty – seura reagoi välittömästi
- Tässä syy Mikko Rantasen kohusiirrolle? Tämä tapaus harjoituksissa oli liikaa Carolinalle
- Se oli siinä – NHL-vahti lopettaa: ”Moni ei nähnyt henkilökohtaista taisteluani”
- Patrik Laineen ympärillä käy jälleen kuhina – uusi NHL-seura nousi esiin
- Suomi mukaan uuteen 3vs3-turnaukseen – tässä joukkue!
- Urheilucast: Jonne Tammelasta uusi käänne – toinen Liiga-seura houkuttelee tuntuvalla tarjouksella
- SHL-seura kasaa hurjaa tähtisikermää – 3500 ottelun edestä NHL-kokemusta
- Chicago Blackhawks NHL-legendan perässä – Connor Bedard ylistää: ”Edelleen mahtava pelaaja”