Tanskalaispuolustaja Oliver Larsenin viime kausi lähti liikkeelle SHL:stä. Hän ehti pelaamaan kuitenkin IK Oskarshamnissa vain yhden ottelun, kunnes siirtyi lokakuussa lainalle Liigaan Jukurien paitaan. Joulukuussa osapuolet solmivat loppukauden sekä tulevan kauden kattavan sopimuksen.

Menneellä kaudella Larsen ehti pelaamaan Jukurien pakistossa 42 runkosarjaottelua pistein 1+17. Pudotuspeleissä nuorukainen esiintyi seitsemässä ottelussa ja viimeisteli yhden maalin. Kauden aikana hänet valittiin mukaan myöskin Tanskan MM- ja olympiajoukkueeseen.

– Viime kausi oli jännä. Olympialaiset oli upea kokemus. Pääsy Pekingiin ja pelaaminen siellä Tanskan maajoukkueen paidassa. Siinä unelma toteutui, noita pelejä varten olen harjoitellut ja tehnyt töitä. MM-turnaus ja pelaaminen Helsingissä oli myös hieno kokemus, Larsen hehkutti Iltalehden haastattelussa.

Jukurien viime kausi oli sensaatiomainen. Se sijoittui runkosarjassa upeasti toiseksi. Larsenilta löytyy vahva luotto myöskin siihen, että joukkue pystyy suorittamaan vahvalla tasolla myös ensi kaudella.

– Ennen kuin tulin Mikkeliin viime kaudella, niin kuulin täällä pelaavalta ruotsalaiselta ystävältäni, ettei kukaan Suomessa usko tähän joukkueeseen.

– Ensi kaudella näytämme, että voimme olla jälleen viiden parhaan joukossa. Todistamme nuo puheet vääriksi. Meillä on mahdollista toistaa viime kauden menestys, Larsen sanoi.

Viime kauden menestyksen seurauksena Jukurit selvitti tiensä myöskin CHL:ään ensimmäistä kertaa seuran historiassa. Larsen uhkuu itseluottamusta myöskin kyseistä sarjaa kohtaan.

– Meillä on myös CHL:ssä tavoitteet korkealla. Haluamme menestyä.