Entinen liigatähti teki KHL-sopimuksen – Ruotsin kiekkopomo tyrmistyi: ”En halua uskoa tätä”
Kuva: Severstal Tsherepovets
KHL:stä kantautui aiemmin tällä viikolla yllättäviä uutisia, kun Robin Pressin tiedotettiin tehneen yksivuotisen jatkosopimuksen Severstal Tsherepovetsin kanssa.
Yllättävän uutisesta tekee se, etteivät ruotsalaiset odottaneet yhdenkään heidän pelaajan pelaavan ensi kaudella KHL:ssä. Press on kuitenkin päättänyt ilmeisesti toisin. Puolustajan ratkaisua on kritisoitu laajalti Ruotsissa. Kiekkofanit ovat ilmoittaneet, etteivät he halua nähdä pelaajaa enää SHL:ssä tai maajoukkueessa.
Myös Ruotsin jääkiekkoliiton pääsihteeri Johan Stark kertoo, että KHL-sopimusuutinen tuli hänelle täysin puskista. Kiekkoliitto oli tehnyt viime kaudella kaikkensa saadakseen ruotsalaispelaajat pois KHL:stä, mutta siitäkin huolimatta Press halusi palata Venäjälle. Hän on ensimmäinen ruotsalainen, joka on tehnyt KHL-sopimuksen sodan alkamisen jälkeen.
– Yllätyin, kun luin tästä. Minun on vaikea uskoa tätä, enkä halua vieläkään uskoa. Emme ole olleet yhteydessä häneen tai hänen agenttiinsa, Stark kommentoi Aftonbladetin mukaan.
Tuore päätös tarkoittanee samalla sitä, ettei entisellä Liiga-tähdellä ole tulevalla kaudella mitään asiaa maajoukkueeseen. Starkin mukaan asiasta ei ole kuitenkaan vielä tehty lopullista päätöstä.
LUE MYÖS:
- IS: Jukka Jalonen kommentoi Jokerit-huhuja suoraan: ”Mähän oon ilmoittanut”
- Joona Luoto teki valintansa – uusi seura selvillä
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- Mestis-seura RoKin taloustilanne on sysimusta – katso karut luvut
- Mestiksessä karu uutinen – perinteikästä seuraa haetaan konkurssiin
- Pelicans teki poikkeuksellisen ratkaisun, joka käänsi seuran suunnan
- Urheilucast: Tappara virittelee isoa hankintaa – ”Euroopan-tason laatuhyökkääjä”
- Aleksander Barkov yritettiin teloa heti paluupelissä – Brady Tkachuk suivaantui ja ryntäsi tappelemaan
- Floridalta yllätysuutinen: nappasi suomalaishyökkääjän!
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Aitio: Jokereiden ympärillä muhii nyt valtava siirto
- Uusi mies sisään, floppi sai lähteä – Jokerit teki rajun ratkaisun
- Urheilucast: Patrik Laine löytämässä uuden seuran NHL:stä – ”Kiinnostus molemminpuolista”
- Jori Lehterä jäi pois – HIFK nosti uuden nimen parrasvaloihin
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”
- Urheilucast: Antti Pennasesta tulossa palkkakuningas – NHL-tarjous voi sotkea kaiken
- Urheilucast: Jori Lehterästä shokkipaljastus – lopettaa uransa välittömästi
- Jokerit: uusi maalivahti selvisi!
- Tappara teki maalivahtihankinnan – tuttu kultaleijona haaviin!