MTV Urheilun asiantuntijat Petteri Sihvonen ja Jonne Virtanen eivät olleet yllätyneitä siitä, ettei Yhdysvallat ollut parhaimmillaan maanantain Suomi-ottelussa.

Kaksikon saamien tietojen mukaan joukkue on viihtynyt turnauksen aikana Tampereen yöelämässä, mikä väistämättäkin näkyy kaukalossa tositoimien aikaan.

– Mä en ymmärrä tätä taklausta, kun tän olisi voinut suorittaa aivan puhtaana taklauksena. Mutta kaverilla on varmaan eilisiä höyryjä, kun on tullut Tampereen yö tutuksi, Virtanen kommentoi Austin Watsonin päähän kohdistunutta taklausta, josta yhdysvaltalainen lensi ulos.

Sihvosen mukaan Yhdysvaltojen pelaajia oli ollut edellispäivänä myöhään liikkeellä Tampereen yössä. Myös Virtanen oli saanut asiasta kuvia todisteeksi.

– Mulla on täällä puhelimessa kuvia, että USA:n kaverit olisivat olleet Tampereen yössä. Ovat olleet hieman väärään aikaan liikkeellä hämeenkadulla. Onko tämä huippujääkiekkoa? Sihvonen kysyi.

– Ei se kyllä nykypäivänä enää ole. Onhan Tampere kiva kaupunki ja siellä on hieno yöelämä, mutta ei ehkä näin kesken MM-kisojen. En osaa nähdä, että Harri Pesonen painaisi siellä, Virtanen kommentoi.

Lähde: MTV Urheilu