Jukka Jalonen intoutui hehkuttamaan yhdysvaltalaistähteä C Morella: ”Pystyvät pelaamaan puolta tuntia”
Kuva: Suomen Jääkiekkoliitto
Leijonat etenee jälleen finaaleihin MM-kisoissa. Välierävoitto Yhdysvalloista irtosi tiukoin numeroin 4-3.
Jukka Jalonen tuuletti ottelun jälkeen vapautuneesti, kun Leijonien voitto varmistui.
– Kyllä se aina hyvältä tuntuu, kun pääsee kansainvälisessä turnauksessa finaaliin. Se on aina niin kovan työn takana. Muutenkin pelin loppu oli aika trilleri. USA pääsi maalin päähän ilman veskaria. Muutenkin tuntu hyvältä koko ryhmän ja fanien puolesta myöskin, Jalonen kommentoi C Moren haastattelussa.
Yhdysvallat pelasi neljällä puolustajalla, mutta ottelu oli silti todella tiukka. Erityisesti yksi vastustajan tähti teki Jaloseen vaikutuksen.
– Nämä on kovia pelejä. Siellä on kuitenkin pelaajia, jotka pystyvät pelaamaan puolta tuntia niin kuin tänään nähtiin. Seth Jones etunenässä. Ei me yliotetta siitä saatu, mutta kyllä se tietenkin vähän auttoi, Jalonen kommentoi pelaamista neljää pakkia vastaan.
Jones kellotti ottelussa jääaikaa huimat 31 minuuttia ja 57 sekuntia. Suomalaisten peliaikakunkku oli Miro Heiskanen. Hänelle jääaikaa kertyi yli kymmenen minuuttia vähemmän.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- MTV:n asiantuntija Karri Kivi: nämä Liiga-seurat ovat heikentyneet eniten kesän aikana
- Tässä Jokereista tutun pistetykin uusi seura: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- Entinen Liiga-kapteeni löysi uuden pelipaikan – tässä ensi kauden osoite
- Ässät julkisti karun loukkaantumisraportin – runkomiehet pitkään sivussa
- SaiPa teki huipputuloksen – budjettiin selvä nousu ensi kaudella
- Lähde: Jukurit jahtaa kokenutta SHL-hyökkääjää – rahakas tarjous pöydällä!
- Leevi Selänne löysi uuden seuran!
- Anaheim Ducks ajautui tiukkaan tilanteeseen NHL:ssä – nämä kolme pelaajaa mahdollisesti kaupan
- SK: Liigan ison profiilin kanadalaisvahvistus loukkaantui – nyt tuli huojentava tieto
- Miro Heiskanen kärjen tuntumassa – tässä NHL:n 20 parasta puolustajaa
- LIVESEURANTA: Pitsiturnaus 2026 – finaali päättyi murskalukemiin!
- Urheilucast: HIFK, Tappara, TPS vai Kärpät? NHL-hyökkääjä tulossa Liigaan
- Nyt on synkkää – Olli Jokisen HIFK:lle takaisku
- Näkökulma: onko tässä Liigan ensi kauden yllättävä tähtihankinta?
- Paljastus Jesse Puljujärven NHL-varauksesta – tämän pelaajan Oilers olisi halunnut
- Ilves jää taakse – ulkomaalaisvahvistus vaihtaa toiseen Liiga-seuraan
- Tomek Valtonen: tässä on Jokereiden tavoite Liigan superkaudelle
- Kärppien ex-tähti ulos Venäjällä – sopimus purettu
- Jokerit: hyökkääjä ulos!
- MTV: Veli-Matti Savinainen paljasti karun diagnoosin vammastaan – lääkäriltä pysäyttävä arvio