NHL:n suomalaispakki ollut viime aikoina suurissa vaikeuksissa – luotsi puuttui epäkohtaan: ”Pitäisi olla hieman kärsivällisempi”
St. Louis Bluesin pakki Niko Mikkolan NHL-kausi on ollut kovin kaksijakoinen. Tehoja on tilillä 52 ottelun jälkeen 3+8=11, ja vielä taannoin plusmiinussaldokin oli plussalla.
Viime ajat ovat olleet maailmanmestarille kuitenkin vaikeita, ja nyt peruspakin tärkein tilasto, eli plusmiinusvertailu on painunut pakkaselle lukemiin -7.
Yhdeksässä edellisessä matsissa se ei ole noussut kertaakaan plussalle ottelukohtaisesti, ja näiden pelin yhteissaldo on murheellinen -10.
Bluesin päävalmentaja Craig Berube oli antanut minuutteja viime aikoina selvästi aiempaa vähemmän saaneelle suomalaiselle rapaa NHL:n nettisivujen jutussa. Kommentit käsittelivät Bluesin puolustuksellista pelitapaa.
– Mikkolan pitäisi olla hieman kärsivällisempi. Jos joukkuetoveri syöttää oman maalin taakse, Mikkola voi mennä vastaanottamaan syötön.
– Toisessa (kuviossa) syötetään maalin edessä olevalle puolustajalle ja toisessa maalin taakse. Pelaamme kumpaakin kuviota.
Bluesilla menee joukkueena vahvasti. Sunnuntaiyönä se kellisti NY Islandersin murskaavasti 6-1, ja läntisen konferenssin joukkueista nuottipaidat ovat keränneet pinnoja kolmanneksi eniten. Kauden 72 pelin saldo on 94 pistettä.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- NHL:n suomalaisseurasta iso sopimusuutinen – kapteenille diili
- SaiPan Teemu Kivihalme siirtyy yllättävään osoitteeseen
- Ruotsalaishyökkääjä vaihtaa SHL:n SM-liigaan
- Miika Roine teki ratkaisunsa – pitkäaikainen Liiga-kapteeni jatkaa uraansa ulkomailla
- Eeli Tolvanen herättää ”paljon kiinnostusta” NHL:ssä – tällaisia tarjouksia pöydällä
- Urheilucast: Pekka Jormakka lähellä Liiga-sopimusta – tässä uusi seura?
- Suomalaisvahdille uusi NHL-sopimus!
- Aleksandr Ovetškinin ura jatkuu
- NHL:ssä suomalaiskauppa: Olli Määttä vaihtaa seuraa
- SM-liigaa koskenut tutkinta päätökseen – tässä tulos
- Antti Pennanen: raskas henkilökohtainen paljastus – “En jaksa enää”
- Ei jatkoa NHL:ssä – Dallas Stars hylkäsi suomalaisen
- Sveitsi jää taakse – luottosentteri palaa Liigaan
- Urheilucast: Pekka Jormakka lähellä Liiga-sopimusta – tässä uusi seura?
- TSN: Suomalaisjytky Floridassa – ratkaisu voi tulla jo tänään
- Aleksander Barkovin Florida teki yllättävän NHL-kaupan – iso muutos alkaa
- Täyskäännös NHL:ssä – Jesperi Kotkaniemen kohtalo meni päälaelleen viime hetkellä
- Pistetykki lähti KalPasta – uusi seura käytännössä selvillä
- NHL:ssä jysähti jättikauppa – Vegas Golden Knights myi kovimman maalitykkinsä!
- Matias Maccellin seura NHL:ssä vaihtuu