Antti Törmäsen luotsaaman joukkueen kausi on ohi – pelit saivat tylyn päätöksen
Kuva: Juha Tamminen
Sveitsin pääsarjassa ZSC Lions eteni välieriin kaatamalla EHC Biel-Biennen otteluvoitoin 4-3. Näin ollen suomalaisvalmentaja Antti Törmäsen luotsaama Biel lähti kesälomille puolivälierävaiheessa.
Ottelusarja ja samalla koko kausi päättyi Bielin kannalta hyvin karulla tavalla. Joukkue voitti sarjan kaksi ensimmäistä ottelua lukemin 5-4 sekä jatkoajan jälkeen lukemin 4-3. Tämän jälkeen tapahtui kuitenkin tyly käänne, kun joukkue hävisi viidestä viimeisestä ottelustaan neljä ja onnistui maalinteossa tuossa ajassa enää viisi kertaa. Sarjan kolmas ja neljäs ottelu menivät Bielin osalta kokonaan ilman tehtyjä osumia.
51-vuotias Törmänen aloitti Bielin päävalmentajana joulukuussa 2017 ja on toiminut pestissään siitä saakka lukuun ottamatta kautta 2020-21, jolloin hän jäi sivuun tehtävistään sairastuttuaan syöpään. Tällä kaudella Törmänen johdatti joukkueensa kuudenneksi runkosarjassa.
Bielin joukkueessa nähtiin kuluneella kaudella kolme suomalaishyökkääjää. He olivat Toni Rajala, Jere Sallinen sekä Lauri Korpikoski.
NÄIN KATSOT KAIKKI MM-KISOJEN OTTELUT ILMAISEKSI!
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Leijoniin uusi pelaaja – tämä mies korvaa Eemil Erholtzin
- Mikael Granlundilta vaatimatonta puhetta hurjista tehoistaan: ”Ei aina niin hyvin kulje”
- Jussi Jokinen Viaplaylla: Mikael Granlund ei innostunut kapteeniston yllätyksestä MM-kisoissa: ”Joukkueelle hauska juttu”
- ”Bambi” Lehtonen Viaplaylla: suurseuran GM sekoitti täyskaimat keskenään: ”Olisiko pitänyt viedä pila loppuun asti”
- Latvian valmennus: Leijonat on suurin mestarisuosikki!
- Jesse Puljujärvi joutui sikailun uhriksi MM-kisoissa – tällaisen vamman hän sai
- Leijonille karu takaisku! Taas yhden pelaajan kisat ohi
- Kanada shokkitappion partaalla – MM-kisojen pikkumaa piinasi supertähtiä hurjassa trillerissä!
- Leijonat murskasi Latvian: nelosketju ilmiliekeissä – yksi mies jätti pelin kesken
- Konsta Helenius Leijonien kuumasta kysymyksestä: ”Kyllähän se mulle kävisi”
- IS: Jesse Puljujärvi syrjään – tässä Mikael Granlundin ketjutoverit MM-kisoissa
- Suuri suru – maajoukkuepelaaja kuollut 27-vuotiaana
- Antti Pennanen vahvisti: tässä Leijonien kentälliset ja maalivahtivalinta USA-otteluun!
- Jokerien pistetykki: uusi seura!
- Lehti: Liiga-seurat jahtaavat maajoukkuehyökkääjää – Kärpät nappaamassa voiton?
- Sopimus julki – ruotsalainen pistetykki siirtyy Liigaan: ”Alkanut lunastaa todellista potentiaaliaan”
- Jokerit repi pistetykin sopimuksen yllättäen – fanit raivona: ”Päin v*ttua hoidettu”
- KalPa: viisi pelaajasopimusta julki – kaappasi pakkilupauksen Tapparasta!
- UC: Tästä syystä Teuvo Teräväisen MM-turnaus päättyi – päätöstä ei tehnyt Leijonat
- Pohjois-Amerikasta löytyi uusi ase – 193-senttinen maalipyssy siirtyy Liigaan!