Liigan maalitykin ottelu päättyi kummalliseen ulosajoon – yleisöltä typerä tempaus, pakilta täyslaidallinen: “En tiedä, onko viheltänyt ikinä yhtään hyvää peliä”
Kuva: Taneli Niinimäki
LAHTI. Liigan pudotuspelikevät sai Lahdessa Pelicansin ja KooKoon ykköskierroksen kohtaamisessa kaikkiaan ihmeellisen alun.
Ottelun pelaaminen sai sinettinsä vasta pari tuntia ennen matsin alkua, koska Lahden päänäyttämön kattoanturit olivat punaisella. Halli ei siis ollut pelikelpoinen. Lumet saatiin katolta pois, eikä illan matsia lopulta tarvinnut perua.
Sitten itse matsiin.
KooKoon 2-1-voittoon päättyneen ottelun kuohuttavin hetki nähtiin päätöserän puolessa välissä isäntien Jiri Smejkalin osuttua aloitustilanteen jälkeen linjatuomari Hannu Sormuseen.
Tämä meni nurin ja runkosarjassa 25 maalia niitannut Smejkal lensi suihkuun syynä sopimaton käytös tuomaristoa kohtaan. Kentälle puolestaan lensi samoilla hetkillä kaikenlaista tavaraa katsomosta.
– Haluan korostaa sitä, ettei hävitty mihinkään tuomarien tuomioihin, mutta minun mielestä ihan vitsi tuomaritaso. En tiedä, onko päätuomari (Lassi) Heikkinen viheltänyt ikinä yhtään hyvää peliä, Pelicansin Teemu Eronen pyöritteli Lahden jäähallin uumenien haastattelupisteessä C Moren Mika Saukkosen vetäessä juttutuokiota.
Tunteet etenkin pudotuspelikevään tullessa ymmärtää, mutta katsojien kentälle tavaroiden paiskomista ei. Kun pelaajan luistin sattuu tarttumaan johonkin kentälle jääneeseen romuun, voi jälki olla rumaa.
Näytti siltä, että esimerkiksi Pelicansin maalivahti Patrik Bartosak ei ymmärtänyt runkosarjan maalipörssin kolmosen, eli Smejkalin saamaa tuomiota alkuunkaan. Hän hakkasi mailaa kovasti jäähän.
– Se on ihan käsittämätöntä, että halutaan etsiä jäähyjä ja ratkoa näitä pelejä. Täällä on tehty koko kausi töitä ja pleijareita painetaan, pitäisi antaa pelata ja miettiä, että kun on selkeä jäähyn paikka, niin annetaan, Eronen jatkoi.
– Ei pitäisi mennä, mutta menee välillä turhaa energiaa tuommoiseen.
Intensiteetti nousi pudotuspeleille tavanomaisesti loppua kohden. KooKoo oli viimeiseen hetkeen asti kliininen, eikä Pelicans saanut otettua maalivahtia pois missään vaiheessa matsia.
Pelicans tulitti Nick Malikille 17 torjuntaa, joten tuloksen takana isoimmat tekijät olivat KooKoo-vahdin mainio iltapuhde ja isäntien yhtä “mainio” tehottomuus – jälleen kerran.
Avauskierroksen toisessa parissa Lukko kellisti HPK:n kotonaan 3-0 ja otti tiukan kiinnityksen puolivälieräpaikkaan. Pelit jatkuvat ja huipentuvat näiltä osin jo perjantaina, ja Pelicansin sekä HPK:n kaudet ovat katkolla.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- SaiPan Teemu Kivihalme siirtyy yllättävään osoitteeseen
- Ruotsalaishyökkääjä vaihtaa SHL:n SM-liigaan
- Miika Roine teki ratkaisunsa – pitkäaikainen Liiga-kapteeni jatkaa uraansa ulkomailla
- Eeli Tolvanen herättää ”paljon kiinnostusta” NHL:ssä – tällaisia tarjouksia pöydällä
- Urheilucast: Pekka Jormakka lähellä Liiga-sopimusta – tässä uusi seura?
- Suomalaisvahdille uusi NHL-sopimus!
- Aleksandr Ovetškinin ura jatkuu
- NHL:ssä suomalaiskauppa: Olli Määttä vaihtaa seuraa
- SM-liigaa koskenut tutkinta päätökseen – tässä tulos
- Ilveksessä iso muutos – johtohahmo lähtee
- Antti Pennanen: raskas henkilökohtainen paljastus – “En jaksa enää”
- Ei jatkoa NHL:ssä – Dallas Stars hylkäsi suomalaisen
- Sveitsi jää taakse – luottosentteri palaa Liigaan
- TSN: Suomalaisjytky Floridassa – ratkaisu voi tulla jo tänään
- Urheilucast: Pekka Jormakka lähellä Liiga-sopimusta – tässä uusi seura?
- Aleksander Barkovin Florida teki yllättävän NHL-kaupan – iso muutos alkaa
- Täyskäännös NHL:ssä – Jesperi Kotkaniemen kohtalo meni päälaelleen viime hetkellä
- Pistetykki lähti KalPasta – uusi seura käytännössä selvillä
- NHL:ssä jysähti jättikauppa – Vegas Golden Knights myi kovimman maalitykkinsä!
- Matias Maccellin seura NHL:ssä vaihtuu