IS: Leijonien tuore olympiavoittaja etsii ulospääsyä Venäjältä: ”Sovussa täältä ei pääse pois”
Kuva: Ilari Isotalo
Maalivahti Frans Tuohimaa kertoo Ilta-Sanomien haastattelussa, että hän haluaisi päästä pois Venäjältä.
KHL-seura Neftehimik Nizhnekamskia edustava suomalaisvahti ei kuitenkaan niin vain pääse pois. Pudotuspelit ovat käynnissä ja sopimus on voimassa. Myöskään matkustaminen ei ole tällä hetkellä kovinkaan helppoa sotatilanteen vuoksi.
– On helppo puhua ongelmista, joita on mediassakin ollut esillä eli pelaajien palkanmaksusta ja muusta, mutta ne ovat toissijaisia asioita tällä hetkellä. Jokainen KHL:n joukkue toimii hieman eri tavalla, joten en tiedä miten protokollat menevät eri joukkueissa, mutta sen voin sanoa, että sovussa täältä ei pääse pois. Sovittelun keinoin ei pääse lähtemään.
– Ongelma on siinä, että miten täältä pääsee livistämään. Raha on toissijaista tällä hetkellä. Tässä on paljon riskejä ja ongelmia, koska olemme Venäjän maaperällä. Näillä yhteyksillä ei ole Suomen puolella hetkessä. Koko lähtöprosessi kestää muutaman päivän. Se ei ole vain nopea simulointi Suomeen. Ei täältä voi niin vain livistää.
– Toivoisin, että olisi joku keino päästä pois. KHL:n jengit ovat eri tilanteessa. Joidenkin kausi loppuu viikon kuluessa, mutta jotkut joukkueet pelaavat vielä pari kuukautta. Nyt pitäisi löytää keinot ratkaista tämä tilanne ja tehdä kollektiivinen päätös, Tuohimaa kommentoi Ilta-Sanomille.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Jättitaakka pois – Edmonton rysäytti ison kaupan NHL:ssä!
- Nyt jysähti – Leijonien MM-kultasankari siirtyy NHL:n huippuseuraan!
- Jymykäänne: Carolinalle karmea isku – NHL-tähti loikkasi vihollisen leiriin
- Kasperi Kapasen NHL-osoite on nyt selvillä – palkka tuplaantui!
- Tässä NHL:n vapaiden markkinoiden merkittävimmät sopimukset
- NHL:n tähtivahti vaihtaa seuraa – Sergei Bobrovski allekirjoitti jättidiilin
- Matias Maccelli: uusi NHL-seura löytyi nopeasti
- Joonas Korpisalo kaupattiin NHL:ssä – vaihdossa toinen suomalainen
- Erik Haula vaihtaa seuraa NHL:ssä – muhkea sopimus
- Florida Panthers kiinnitti Eetu Luostarisen – jättisopimus!
- Antti Pennanen: raskas henkilökohtainen paljastus – “En jaksa enää”
- Ei jatkoa NHL:ssä – Dallas Stars hylkäsi suomalaisen
- Sveitsi jää taakse – luottosentteri palaa Liigaan
- TSN: Suomalaisjytky Floridassa – ratkaisu voi tulla jo tänään
- Aleksander Barkovin Florida teki yllättävän NHL-kaupan – iso muutos alkaa
- Täyskäännös NHL:ssä – Jesperi Kotkaniemen kohtalo meni päälaelleen viime hetkellä
- Pistetykki lähti KalPasta – uusi seura käytännössä selvillä
- NHL:ssä jysähti jättikauppa – Vegas Golden Knights myi kovimman maalitykkinsä!
- Leijonien tehopuolustajalle tyly uutinen – lähtopassit SHL:ssä: ”Emme näe käyttöä”
- Matias Maccellin seura NHL:ssä vaihtuu