Columbuksella kauhistuttava iltapuhde kuolemanottelussa – Joonas Korpisalo ammuttiin vaihtoon, puolustaja teki tyylipuhtaan oman maalin
Columbus Blue Jackets suli NHL:ssä perjantaiyönä totaalisesti, kun Washington Capitals pyöritti sen solmuun lukemin 2-7.
Maalivahti Joonas Korpisalon urakka päättyi toisen erän alussa Martin Fehervaryn 0-3-maaliin. Suomalaismolari torjui pelissä lopulta vain kuusi kertaa yhdeksästä.
Helppoa ei ollut Patrik Laineellakaan, vaikka hän yhden maalin onnistui niittaamaankin. Pelaajan kauden 24. osuma oli laiha lohtu. Laine laukoi maalia päin neljästi reilun 19 minuutin peliajalla, tehotilasto jäi asteen pakkaselle.
Dean Kukan puolestaan teki ottelussa tyylipuhtaan oman maalin. Connor McMichaelille merkitty osuma vei vieraat 2-5-johtoon päätöserän alussa.
Columbukselle tappio oli paha. Joukkueet ovat divisioonassa neljäntenä ja viidentenä, ja nyt ero venähti 13 pisteeseen.
– Tiesimme, että he yrittävät saada meitä kiinni nyt. Joten sisäistimme, että tämä oli eräänlainen neljän pisteen peli, vaikka jäljellä olisikin vielä toistakymmentä ottelua, Capsin Anthony Mantha myönsi NHL:n nettisivuilla.
Hänkin sai nimiinsä onnekkaan 0-2-maalin, joka pomppi sisään Korpisalon kautta.
– Tämä ei ollut meidän iltamme, voin kertoa sen teille sen. 7-2-lukemista voisi ajatella kyseessä olevan katastrofi, mutta kaverimme antoivat kaikkensa tänä iltana. Tämä oli outo peli, Columbuksen valmentaja Brad Larsen sanoi.
– Kun tekee kaksi omaa maalia, pelin voittaminen tulee olemaan vaikeaa.
LUE MYÖS:
- Benjamin Rautiainen: NHL-tilanne muuttui merkittävästi
- Aitio: Jokereiden ympärillä muhii nyt valtava siirto
- Benjamin Rautiainen säväytti heti NHL-seuran matkassa – selässä legendaarinen pelinumero
- Olli Jokinen näki tarpeeksi – HIFK:ssa täysremontti
- Onko Tappara etsimässä uutta vahvistusta? Näin vastaa Kari Jalonen
- Montreal Canadiens iski pöytään kaksi sopimusuutista – Stanley Cup -mestarille rahakas diili
- Sopimus purettu – nuori puolustaja ulos Pelicansista
- Pitkälle NHL-uralle jatkoa – Carolinan mestarikapteeni sai jatkosopimuksen
- Kaupattu pistetykki löi rahoiksi NHL:ssä – tuntuva palkankorotus
- NHL:ssä rysähti vielä yksi kahdeksan vuoden mittainen sopimus!
- Lähtö tuli – TPS:stä tuttu pelaaja vapaille markkinoille
- KooKoo saa huippuvahvistuksen
- Urheilucast: Patrik Laine löytämässä uuden seuran NHL:stä – ”Kiinnostus molemminpuolista”
- Jokereilta pelaajavaihto – hyökkääjä sisään, toinen ulos
- Iso kaappaus Liigassa: Petteri Lindbohm löysi uuden seuran
- Pekka Jormakka paljasti podcastissa: tässä uusi osoite!
- Ville Peltonen nostettiin Sveitsissä kyseenalaisen listan kärkeen
- Jokereille jättimäinen takaisku – tähtihyökkääjä pitkään sivussa!
- Patrik Laineen vaimolta vihiä tulevasta
- Iso kunnia – Leijonien tähti valittiin jättiseuran kapteeniksi!