Tupakoinnin lopettaminen kannattaa aina
Tupakoinnin lopettaminen on yksi parhaimmista päätöksistä, jonka ihminen voi terveydelleen tehdä. Tupakoinnin aiheuttamat terveyshaitat ovat valtavia ja tupakointi onkin yleisin estettävissä oleva kuolleisuuden aiheuttaja.
Tupakointi tappaa noin kahdeksan miljoonaa ihmistä vuosittain ja pelkästään Suomessa tupakan aiheuttamiin sairauksiin kuolee joka vuosi noin 5000 ihmistä. Lukemat kuolleisuuden osalta ovat todella rajut, mutta ymmärrettävät, kun katsotaan mitä sairauksia tupakointi aiheuttaa.
Tupakoinnin aiheuttamista ja samalla myös tupakoinnin lopettamisella parhaiten ehkäistävissä olevista sairauksista yleisin on keuhkosyöpä. 90 prosenttia keuhkosyövistä aiheutuu nimenomaan tupakoinnista. Lukuisat muut keuhko- ja sydänsairaudet johtuvat myös tupakoinnista ja noin joka kolmas syöpäkuolema on tupakan aiheuttama.
Koronapandemia antoi lisämotivaatiota lopettamiseen
Tutkimusten mukaan tupakoinnin lopettamishalukkuus on tällä hetkellä korkeampi kuin koskaan. Suomessa lähes 60 prosenttia tupakoivista haluaa lopettaa, ja viimeisen vuoden aikana jo noin 50 000 tupakoitsijaa on lopettanut tupakoinnin.
Vaikka tupakoinnin terveysriskit ovat todella vakavat aina, ovat lopettamisen lisämotivaationa toimineet monessa tapauksessa koronapandemia ja terveysviranomaisten varoitukset siitä, kuinka paljon tupakointi lisää vakavaan koronatautiin sairastumisen riskiä. Maailman terveysjärjestö WHO on raportoinut koronapandemian lisänneen miljoonien tupakoitsijoiden halua lopettaa tupakointi.
Lopettamisyritysten määrän kasvu näkyy korvaushoitotuotteiden myynnissä
Tupakoinnin lopettamisen apuvälineenä käytettävien nikotiinikorvaushoitotuotteiden myynti on kasvanut koronapandemian aikana merkittävästi niin globaalisti kuin myös Suomessa. Apteekeissa nikotiinin korvaustuotteiden myynti on kasvanut noin kymmenen prosenttia ja vähittäiskaupassa huomattavasti enemmän, esimerkiksi Keskon vähittäiskaupassa jopa 25 prosenttia.
Kauan nikotiinikorvaushoitotuotemarkkinoita hallinneet Nicotinell ja Nicorette saivat ensimmäistä kertaa varteenotettavan kilpailijan, kun Zonnic-nikotiiniannospussit saapuivat Suomeen.
Zonnic-annospusseista tuli koronapandemian aikana myyntimenestys yhä useamman suomalaisen kaivatessa tukea tupakoinnin lopettamiseen. Nuuskan tavoin käytettävät nikotiiniannospussit ylittivätkin toukokuussa 2020 miljoonan euron myynnin kuukaudessa ja kiilasivat ohi nikotiinipurukumin suosituimmaksi korvaushoitotuotteeksi.
Nuuskan tuonti Suomeen kasvussa
Vaikka tupakoinnin lopettamishalukkuus on noussut selkeästi koronapandemian aikana, nuuskan tuonti Suomeen kiihtyy jatkuvasti. Etenkin urheilijoiden ja nuorison suosiossa oleva nuuskaaminen ei kuitenkaan ole juurikaan tupakointia terveellisempi vaihtoehto. Nuuskasta löytyy lähes kolmekymmentä syöpävaarallista ainetta, ja nuuskan käyttämisen vaikutukset yleisterveyden kannalta todella tärkeälle suun terveydelle ovat merkittäviä.
Haaparannassa sijaitseva Nuuskakairan tukku ja alueen muut nuuskakauppiaat hieronevat kuitenkin käsiään tyytyväisinä suomalaisten kasvaneen nuuskanhimon vuoksi. Tullin takavarikkoon joutuvat nuuskamäärät kasvavat vuosi vuodelta ja myös nuuskan laillinen matkustajatuonti on kasvanut joka vuosi. Edes koronapandemian vuoksi rajoitettu rajaliikenne Ruotsin ja Suomen välillä ei saanut nuuskarallia laantumaan, vaan koronavuosi 2020 toi sen sijaan ennätyksellisen määrän takavarikoitua nuuskaa.
Suosituimmat korvaushoitotuotteet myös verkosta helposti ja nopeasti
Suomen suosituimmaksi korvaushoitotuotteeksi nousseet nikotiinipussit kasvattavat suosiotaan myös verkkokaupassa. Yksi markkinoiden ensimmäisistä nikotiinipusseja Suomeen tarjoavista verkkokaupoista on nikotiinipussit.com.
Nikotiinipussit.com on erikoistunut Suomeen laillisesti tilattavien, itsehoitolääkkeen määritelmän täyttävien nikotiinipussien myyntiin. Toisin kuin useat muut nikotiinipusseja myyvät verkkokaupat, nikotiinipussit.com pitää valikoimassaan ainoastaan Suomessa sallittuja, alle 4 milligrammaa nikotiinia sisältäviä nikotiinipusseja.
Nikotiinipussit.com-edustaja kertookin, etteivät kaikki verkkokaupat suinkaan ole yhtä turvallisia:
– Yli 4 milligrammaa nikotiinia annospussia kohden sisältävät nikotiinipussit ovat Suomessa lääkereseptin vaativia tuotteita, emmekä missään tapauksessa halua altistaa asiakkaitamme tilaamaan edes vahingossa Suomessa laittomia tuotteita, ja näin syyllistyä lääkerikokseen.
– Suomen tullin raporteista selviää, että liian vahvojen nikotiinipussien tilaamisesta avataan Suomessa rikostutkintoja lähes päivittäin, joten on selvää, että monet muut verkkokaupat tarjoavat myös Suomessa kiellettyjä tuotteita. Tilaamalla nikotiinipussit.com-verkkokaupasta, voit olla varma tilauksesi laillisuudesta niin tuotteiden kuin tilausmäärienkin osalta.
Nikotiinipussit.com-verkkokaupasta saat asiantuntevaa asiakaspalvelua suomen kielellä, ja tilauksesi toimitetaan nopeasti ja luotettavasti muutamassa päivässä lähimpään postin noutopisteeseen. Valikoimasta löytyvät Suomen suosituimmat itsehoitolääkkeen määritelmän täyttävät nikotiinipussit.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Chicago Blackhawks NHL-legendan perässä – Connor Bedard ylistää: ”Edelleen mahtava pelaaja”
- Lukon ruotsalaisveljekset löysivät uuden seuran – ura jatkuu yllättävässä osoitteessa
- Mikko Rantasen siirto Carolinaan sekoitti koko joukkueen – kapteenilta paljastus kulisseista
- TPS:n yllätyshankinnasta tuli menestys – iso uutinen julki
- Patrik Laineen ympärillä käy jälleen kuhina – uusi NHL-seura nousi esiin
- Se oli siinä – NHL-vahti lopettaa: ”Moni ei nähnyt henkilökohtaista taisteluani”
- Urheilucast: Jonne Tammelasta uusi käänne – toinen Liiga-seura houkuttelee tuntuvalla tarjouksella
- The Athletic: Eeli Tolvasesta saatiin uusi vihje
- SHL-seura kasaa hurjaa tähtisikermää – 3500 ottelun edestä NHL-kokemusta
- SK: NHL-supertähti haluaa pelata tässä Liiga-joukkueessa – yhdellä ehdolla
- SK: NHL-supertähti haluaa pelata tässä Liiga-joukkueessa – yhdellä ehdolla
- Aleksander Barkov muutti Jaromir Jagrin uran – ”Antoi minulle kolme lisävuotta NHL:ssä”
- Nappaako Jarmo Kekäläinen jättivonkaleen NHL-markkinoilta? ”95-prosenttisen varmaa”
- Florida Panthers: luottomies pidätetty – seura reagoi välittömästi
- Liigasta tuttu tähtipuolustaja lähtee pitkäaikaisesta seurastaan – huhut vievät Jokereihin!
- Se oli siinä – NHL-vahti lopettaa: ”Moni ei nähnyt henkilökohtaista taisteluani”
- Suomi mukaan uuteen 3vs3-turnaukseen – tässä joukkue!
- Mikko Rantasen Dallasissa muhii jättikauppa – NHL:n kesän suurin siirtopommi?
- Ei kauaa kestänyt – tässä Tarmo Reunasen uusi seura
- Tappara sai jättivahvistuksen – NHL:n ykköskierroksen varaus palaa Liigaan