Se on siinä! Helmikuun 20. päivä jää historiankirjoihin ikiajoiksi – Hannes Björninen ohjasi Leijonille kautta aikain ensimmäisen olympiakullan
20. helmikuuta 2022 jää suomalaisen urheilun ja ylipäätään kansan historiankirjoihin ikiajoiksi. Päivä, jolloin Suomen jääkiekkomaajoukkue vuoli historiansa ensimmäisen olympiakullan.
Se irtosi sunnuntaina päättyneissä Pekingin kisoissa, kun finaalissa kaatui hallitseva mestari, Venäjän Olympiaurheilijoiden joukkue luvuin 2-1.
Leijonien pelirohkeus oli läpi aamun kovalla tasolla, eikä se horjunut venäläisjoukkueen 0-1-ylivoimamaalin jälkeen. Hannes Björninen (1+1) katseli sitä jäähyaitiosta.
Samalla on sanottava, että valkopaitaisen venäläisjoukkueen Lappeenrannassa syntyneen maalivahti Ivan Fedotovin puntti tuntui tutisevan ajoittain.
Ville Pokan 1-1-maali tasoitti matsin kenties helposti, mutta toisaalta suomalaisille se maistuu. Voittomaali oli lahtelaiskasvatti Björnisen ohjaus päätöserän alussa. Komeista viiksistään tutuksi tullut pelaaja on iskenyt arvokisoissa kolme maalia – joista kaksi MM-välierässä ja olympiafinaalissa.
Finaalissa esille nousi myös kaksi maalia syöttänyt Atte Ohtamaa.
Kaikki kunnia Venäjän Olympiaurheilijoiden joukkueelle. Se ylsi finaaliin toisen kerran peräkkäin, kun vuonna 2018 Etelä-Korean Pyeongchangissa tuli olympiakultaa.
Suomen suoritus Pekingin olympiakisoissa oli häikäisevä – niin jääkiekossa kuin koko olympiataivalta mietittäessä.
Suomi otti mitalit sekä miesten että naisten jääkiekossa, jossa Naisleijonat kurkotti pronssille. Sinivalkoinen maa oli ainoa, joka ylsi mitaleille kummassakin turnauksessa.
Miehissä pronssia vei Slovakia, naisissa kultaa vei Kanada ennen Yhdysvaltoja.
Pekingin kisoissa Suomi otti peräti kahdeksan mitalia, joista kultaa otti Leijonien lisäksi maastohiihtäjä Iivo Niskanen. Kolmissa edellisissä olympialaisissa Suomi ei pystynyt samaan mitalimäärään.
LUE MYÖS: Miten tämä on edes mahdollista? Leijonien olympiakullan takana yksi poikkeuksellisen vahva osa-alue
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kanadan MM-joukkueelle huonoja uutisia
- Lehti: Maalitykki Reid Gardiner vaihtaa seuraa
- Leijonista tuttu Robert Leino: uusi seura
- Leijonille huippuvahvistus – viime MM-kisojen ykköstähti liittyy joukkueeseen
- Sveitsin mestaruus ratkesi hurjalla tavalla – Leijonat-hyökkääjä maalinteossa
- NHL-fiasko! Dallas Starsin suomalaistähdet kesälomille
- Leijonat taipui avauksessa – Tshekki iski kylmän suihkun EHT-turnauksessa
- Liigan pronssipelissä murskalukemat – SaiPa kylvetti Ilveksen
- Kultaleijona Oliwer Kaski: uusi seura
- Liigan pronssipeli saa pelaajilta täystyrmäyksen: ”Älyvapain idea – ei kiinnosta ketään”
- Keski-Euroopan ”suomalaisseurasta” ei oteta pelaajia Leijonien MM-leiriryhmään
- Urheilucast: Patrik Laineen ura voi päättyä – Mikko Lehtoselta kylmänviileä kommentti
- Lähde: Ruotsalainen tehopuolustaja palaa Liigaan yli kuuden vuoden tauon jälkeen!
- Reid Gardinerin päihittänyt maalitykki sai lähteä – siirto Tapparaan vireillä!
- Pelicans-kapteeni jättää seuran – ”Kiitos”
- Suuri suru: KalPan ja Columbuksen entinen hyökkääjä on kuollut
- AL: Heikki Liedes palaa Liigaan!
- Jukka Jalonen palaa Liigaan!
- Jokereille iso takaisku? Lähde: Tähtivahvistus löytänyt toisen työpaikan
- Liigan supertähti Simon Hjalmarsson: uusi seura