Suomen miesten jääkiekkomaajoukkue pelaa keskiviikkona Pekingin olympialaisisten puolivälierissä, kun vastaan asettuu Sveitsi.

Leijonat lähtee kamppailuun suurena ennakkosuosikkina, sillä se voitti alkulohkossaan kaikki ottelunsa. Sveitsi puolestaan hävisi kaikki ottelunsa, mutta marssi siitäkin huolimatta kahdeksan parhaan joukkoon kaatamalla puolivälierien karsinnoissa Tshekin.

Televisiointi / radio

Suomen ja Sveitsin välistä ottelua pystyy seuraamaan suorana lähetyksenä televisiosta TV5-kanavalta sekä maksullisesta discovery+-suoratoistopalvelusta keskiviikkona kello 10.40 alkaen. Leijonien ottelun selostaa Oskari Saari.

Huomaathan, että TV5-kanava näkyy olympialaisten ajan myös antenniverkon kautta kanavapaikalla 27. Tämä saattaa vaatia televisioon tehtävän kanavahaun.

Mikäli et pääse television äärelle, niin Suomen ottelua voi seurata selostettuna myös Yle Puheen ja ruotsinkielisen Yle X3M:n kautta. Huomaathan, että Yle ei televisioi otteluita, koska oikeudet ovat Discoverylla.

Poissaolot

Suomen ja Sveitsin joukkueissa on hyvä terveystilanne. Leijonilla ei ole sairastuvalla ketään. Sveitsillä loukkaantuneena on vain Ramon Untersander.

Suomella pelaavaan kokoonpanoon ei ole mahtunut avausottelun jälkeen KHL:n maalipörssin ykkönen Niko Ojamäki.

Kentälliset

Ainut muutos edellisottelusta nähdään maalilla, kun Harri Säteri palaa tolppien väliin. Jussi Olkinuora toimii varamaalivahtina.

1:
60 Markus Granlund – 65 Sakari Manninen – 70 Teemu Hartikainen
4 Mikko Lehtonen – 38 Juuso Hietanen

2:
82 Harri Pesonen – 51 Valtteri Filppula – 81 Iiro Pakarinen
40 Petteri Lindbohm – 42 Sami Vatanen

3:
15 Miro Aaltonen – 28 Joonas Nättinen – 71 Leo Komarov
3 Niklas Friman – 13 Valtteri Kemiläinen

4:
80 Saku Mäenalanen – 24 Hannes Björninen – 12 Marko Anttila
55 Atte Ohtamaa – 2 Ville Pokka

Maalilla:
Harri Säteri (Jussi Olkinuora)

Parhaat pistemiehet

Suomi:
Sakari Manninen, 3 ottelua, 3+2=5
Teemu Hartikainen, 3 ottelua, 1+4=5
Miro Aaltonen, 3 ottelua, 2+1=3

Sveitsi:
Enzo Corvi, 4 ottelua, 1+3=4
Sven Andrighetto, 4 ottelua, 0+3=3
Raphael Diaz, 4 ottelua, 1+1=2
Fabrice Herzog, 4 ottelua, 1+1=2

Kuntopuntari

Suomi on pelannut kolme ottelua ja voittanut jokaisen niistä. Alkulohkossa kaatuivat Slovakia, Latvia ja Ruotsi. Sveitsi sen sijaan hävisi alkulohkossaan Venäjän olympiaurheilijoille, Tshekille ja Tanskalle. Puolivälierien karsinnoissa Tshekki kaatui maalein 4-2.

Suomi: 3 ottelua, 3 voittoa, maaliero 13-6
Sveitsi: 4 ottelua, 1 voitto, maaliero 8-10

Valmentajien kommentit

Valitettavasti valmennuksen kommentteja ei ole vielä ollut saatavilla, koska vastustaja selvisi vasta tiistain aikana.

Näin käy

Suomella ei ole helppo iltapuhde tiedossa, sillä Sveitsi on parantanut peliään. Voitto Tshekistä osoittaa sen, että joukkue pystyy parhaana päivänään horjuttamaan mitä vain joukkuetta. Ryhmässä on paljon laatua ja valmennusosasto on kokenut, joten Leijonat ajetaan varmasti ahtaalle.

Suomen etuna on kuitenkin se, että joukkue on saanut levätä ja valmistautua puolivälieriin rauhassa. Takana on myös huima 4-3-jatkoaikavoitto Ruotsista, joka paransi entisestään joukkueen itseluottamusta. Myös maalivahtiosastolla on positiivinen ongelma Jussi Olkinuoran ja Harri Säterin annettua vahvoja näyttöjä.

Leijonat on vahvempi ryhmä, eikä Sveitsi yllä jättiyllätykseen. Suomi marssii neljän parhaan joukkoon 3-1-voitolla.

Mikäli haluat tutustua tarkemmin olympialaisten tuloksiin ja otteluohjelmaan, niin se onnistuu kätevästi täällä.