Juhliiko Leijonat vihdoin myös olympialaisissa? Tässä on finaalin suosikkijoukkue
Pekingin olympiakisat huipentuvat varhain sunnuntaiaamuna Euroopan aikaa pelattavaan miesten jääkiekkofinaaliin.
Ennakkoasetelmat Suomen ja Venäjän olympiakomitean väliseen finaaliin ovat erittäin tasaiset – tai ainakin olivat.
Ruotsalainen vetoyhtiö NordicBet avasi finaalikohteen heti toisen välierän jälkeen ja kertoimet ovat yön ja aamun aikana eläneet siten, että Leijonat on noussut jo niukaksi suosikiksi. Leijonien voitto varsinaisella peliajalla oli tarjolla lauantaina päivällä kertoimella 2,45, kun Venäjän olympiakomitean joukkueelle tarjolla oli kerroin 2,65.
– Kohde avattiin perjantaina tasakertoimilla kummankin voitolle, mutta vaaka on sen jälkeen kallistunut suomalaisten suuntaan. Merkillepantavaa tosin on se, että tasapelikerroin on myös ollut laskusuunnassa eli maailmalla ennakoidaan todella tasaista finaalia, Betsson Groupin Ruotsin maajohtaja Mattias Wennerqvist kertoo yhtiön tiedotteessa.
Myös mestaruuden suhteen – tapahtui ratkaisu sitten varsinaisella peliajalla, jatkoerässä tai voittolaukauskilpailussa – Leijonat on aavistuksen edellä vajaan 1.80 kertoimella, kun venäläiset kirjauttavat kerrointa vähän 1.90:n yli.
Leijonien puolesta puhuu hiukan pidempi valmistautumisaika ja myös se, että venäläiset joutuivat perjantain välierässään aina voittolaukauskilpailuun saakka ja useampikin avainpelaaja urakoi jatkoerässä kolmella kolmea vastaan. Tasaisen ottelun puolesta puhuu myös se, että molemmat maalivahdit Harri Säteri ja Ivan Fedotov ovat olleet todella varmassa vireessä ja kumpikin joukkue voi luottaa viimeiseen lukkoonsa sataprosenttisesti.
Vaikka Leijonat on niukaksi suosikiksi tässä vaiheessa noussut, niin kertoimet elävät koko ajan aina sunnuntain pikkutunneille saakka. Ja lopputulema nähdään sitten sunnuntaina aamunkoitteessa.
Lähde: Betsson Groupin tiedote
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kanadan MM-joukkueelle huonoja uutisia
- Lehti: Maalitykki Reid Gardiner vaihtaa seuraa
- Leijonista tuttu Robert Leino: uusi seura
- Leijonille huippuvahvistus – viime MM-kisojen ykköstähti liittyy joukkueeseen
- Sveitsin mestaruus ratkesi hurjalla tavalla – Leijonat-hyökkääjä maalinteossa
- NHL-fiasko! Dallas Starsin suomalaistähdet kesälomille
- Leijonat taipui avauksessa – Tshekki iski kylmän suihkun EHT-turnauksessa
- Liigan pronssipelissä murskalukemat – SaiPa kylvetti Ilveksen
- Kultaleijona Oliwer Kaski: uusi seura
- Liigan pronssipeli saa pelaajilta täystyrmäyksen: ”Älyvapain idea – ei kiinnosta ketään”
- Keski-Euroopan ”suomalaisseurasta” ei oteta pelaajia Leijonien MM-leiriryhmään
- Urheilucast: Patrik Laineen ura voi päättyä – Mikko Lehtoselta kylmänviileä kommentti
- Lähde: Ruotsalainen tehopuolustaja palaa Liigaan yli kuuden vuoden tauon jälkeen!
- Reid Gardinerin päihittänyt maalitykki sai lähteä – siirto Tapparaan vireillä!
- Pelicans-kapteeni jättää seuran – ”Kiitos”
- Suuri suru: KalPan ja Columbuksen entinen hyökkääjä on kuollut
- AL: Heikki Liedes palaa Liigaan!
- Jukka Jalonen palaa Liigaan!
- Jokereille iso takaisku? Lähde: Tähtivahvistus löytänyt toisen työpaikan
- Liigan supertähti Simon Hjalmarsson: uusi seura