Ruotsissakin kuohuu – tähtivahti jäämässä sivuun olympiakisoista koronan pilattua kaiken: “Olen uskomattoman pettynyt, vihainen ja surullinen – p*ska ajoitus”
Jos on noussut Suomessa kohu talviolympialaisten alla tähtivahti Noora Rädyn kisakoneesta karsiutumisen takia, niin vähän vastaavanlainen tilanne on käsillä myös länsinaapuri Ruotsissa.
Maan pääsarja SDHL:ää Luulajassa pelaava vahti Sara Grahn on voittanut urallaan MM-pronssia ja kaksi Ruotsin mestaruutta.
Vuoden 2012 MM-kisoissa hänen sekä torjuntaprosentti (94,4) että päästettyjen maalien keskiarvo (1,50) olivat parhaat kaikista, perään kaksissa eri kisoissa hänet valittiin maansa kolmen parhaan pelaajan joukkoon.
Nyt Grahn ei ole pukemassa päälleen sinikeltaisia värejä. Tapaus käy selväksi pelaajan Instagram-tililtä. Pekingin kisat olisivat olleet pelaajalle luultavasti viimeiset olympialaiset toteutuessaan.
– Sen takia tämä tuntuu erityisen raskaalta, koronavirusta vastaan kolmesti rokotettu molari oli sanonut ruotsalaisen SVT:n mukaan.
– Olen uskomattoman pettynyt, vihainen ja surullinen. Nämä ovat tunteellisia päiviä.
Taustalla on Grahnilla äskettäin todettu positiivinen koronatesti. Nyt hänen olisi toimitettava neljä negatiivista testiä viiden päivän sisällä päästäkseen Kiinaan.
– En ole varsinaisesti päättänyt, että nämä olisivat viimeiset olympialaiseni. Olen 33-vuotias ja tämä tuntui viimeiseltä mahdollisuudelta. Koskaan ei pitäisi sanoa ”ei koskaan”, mutta ajatus viimeisistä kisoista on pyörinyt mielessä.
Pelaajalla on flunssan ja yskän oireita, ei kuumetta. Olo on kuulemma fyysisesti mahtava.
– Tämän positiivisen testin ajoitus tuntuu vaikealta – on kyllä p*ska ajoitus. Olen tehnyt kaiken tarvittavan, mutta sairastuin silti.
Ykkösvahdin paikalle on nousemassa yhdysvaltalaisessa Minnesota-Duluthin yliopistojoukkueessa pelaava Emma Söderberg.
– Toivon joukkueelle ja ennen kaikkea Emmalle kaikkea hyvää. En ole huolissani hänestä, mutta nyt hänen on näytettävä framilla se, kuinka hyvä hän onkaan.
Ruotsi pelaa kisojen alemmassa alkulohkossa yhdessä Kiinan, Japanin, Tshekin ja Tanskan kanssa.
LUE MYÖS:
- HIFK kokeili uutta järjestelyä Nordiksella – Olli Jokiselta suora toive
- Leevi Meriläinen vaihtaa seuraa NHL:ssä
- Sport rysäytti hyökkääjähankinnan – NHL-varaus tarttui haaviin
- Stanley Cup -mestarivahdille rahakas jatkosopimus
- Jarmo Kekäläinen iski pelaajamarkkinoille – hankki taiturimaisen NHL-veteraanin
- Tapparan pistelinko jäi ilman NHL-paikkaa
- NHL-televisiointi Suomessa laajenee – taas lisää pelejä ilmaiskanaville
- Tässä ovat Liigan uudet lisenssiehdot: putoamista ei välttämättä tapahdu
- Urheilucast: tässä on Ilveksen ensi kauden päävalmentaja!
- NHL-sääntöuudistus kuumentaa kansaa: ”Tämä on todella typerää”
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- Urheilucast: tässä on Ilveksen ensi kauden päävalmentaja!
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- Jokerit julkaisi tiedotteen Tomek Valtosesta
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- Lätkäpodi: Raimo Helminen yhdistettiin Liigan suurseuraan – ”Sen verran olen kuullut”
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”