Huomasitko? Muutama liigapeli alkaa ensi viikolla poikkeukselliseen aikaan
Kuva: Velimatti Lehmusvuori
Kun aluehallintovirastot ovat tehneet päätöksiä yleisötilaisuuksien kieltämisestä vuoden loppuun asti, joutuvat muutamat liigajoukkueen pelaamaan matsejaan ilman yleisöä.
Katsojia ei nähdä tänä vuonna Oulussa, Turussa, Porissa ja Tampereella. Yleisöttömyys puolestaan on johtanut siihen, että muutama liigapeli alkaa ensi viikolla poikkeukselliseen aikaan.
Tiistaina, normaalina arkipäivänä, TPS ja Ilves aloittavat oman matsinsa jo kello 16. Kärpät ja Jukurit sekä Lukko ja KooKoo iskevät yhteen kello 17. JYPin ja Pelicansin kohtaaminen alkaa tuttuun aikaan 18.30.
Vuoden toiseksi viimeisenä päivänä, torstaina Ässät ja TPS iskevät kaukaloon kello 16 ja Lukko sekä Ilves kello 17. Muut viisi ottelua alkavat kello 18.30.
– Osa aluehallintovirastojen päätöksistä on vielä tekemättä. Toivomme, että niiden osalta noudatettaisiin kohtuutta ja pidättäydyttäisiin hallituksen linjauksessa. Meillä on vahvaa näyttöä siitä, että pystymme järjestämään kaikilla paikkakunnilla terveysturvallisia tapahtumia, Liigan toimitusjohtaja Riku Kallioniemi sanoi sarjan nettisivuilla.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Jonathan Quickin seuraava siirto varmistui – NHL-legenda palaa heti
- Nyt ratkesi – NHL-supertähti valitsi Dallasin!
- Nyt pamahti iso NHL-diili – puolustajalle 54 miljoonaa dollaria
- Huippumaalivahti ja NHL-seura oudossa tilanteessa – iso kuilu raha-asioissa
- Petteri Rimpiseltä itsevarma arvio ensi kaudesta IL:lle – ”Ehdottomasti”
- Tampere Cup 2026: Ottelut, tulokset, liput
- Pitsiturnaus 2026 - Rauma: Ottelut, tulokset, tv, liput
- Tässä syy Mikko Rantasen kohusiirrolle? Tämä tapaus harjoituksissa oli liikaa Carolinalle
- Jukka Jalonen muistelee käännekohtaansa Leijonissa – ”Hommat olisi varmaan loppuneet siihen”
- Chicago Blackhawks NHL-legendan perässä – Connor Bedard ylistää: ”Edelleen mahtava pelaaja”
- SK: NHL-supertähti haluaa pelata tässä Liiga-joukkueessa – yhdellä ehdolla
- Nappaako Jarmo Kekäläinen jättivonkaleen NHL-markkinoilta? ”95-prosenttisen varmaa”
- Tässä syy Mikko Rantasen kohusiirrolle? Tämä tapaus harjoituksissa oli liikaa Carolinalle
- Florida Panthers: luottomies pidätetty – seura reagoi välittömästi
- Se oli siinä – NHL-vahti lopettaa: ”Moni ei nähnyt henkilökohtaista taisteluani”
- Patrik Laineen ympärillä käy jälleen kuhina – uusi NHL-seura nousi esiin
- Suomi mukaan uuteen 3vs3-turnaukseen – tässä joukkue!
- Urheilucast: Jonne Tammelasta uusi käänne – toinen Liiga-seura houkuttelee tuntuvalla tarjouksella
- SHL-seura kasaa hurjaa tähtisikermää – 3500 ottelun edestä NHL-kokemusta
- Chicago Blackhawks NHL-legendan perässä – Connor Bedard ylistää: ”Edelleen mahtava pelaaja”