Dinamo Minskille soitettiin Jokerien pelissä Palaun kansallislaulu – seurapomo hiilenä, KHL selvittää: ”Tällaista ei saisi missään tapauksessa sattua”
Jokerien ja valkovenäläisen Dinamo Minskin keskiviikkoinen KHL-kohtaaminen piti sisällään melkoista draamaa jo sen alkuhetkillä. Helsinkiläisjoukkueen fanikatsomo Eteläpääty hiljentyi ennen matsia kuulemma ”solidaarisuuden osoituksena niille, joilla ei ole ääntä”.
Näkemys oli kohdistettu Valko-Venäjän kohupresidentti Aliaksandr Lukashenkan hallinnon suuntaan. Pelin alla koettiin myös eräs toinen erikoisuus, kun Valko-Venäjän kansallislaulun sijaan ämyreistä kajahti Palaun kansallishymni.
Kohutapauksen jälkeen on spekuloitu sitä, että kyseessä saattoi olla vahinko. Valko-Venäjän hymnin nimi on ”My, belarusy” ja Palaun ”Belau rekid”. Sen neljä ensimmäistä kirjainta ovat samat kuin Valko-Venäjän englanninkielisessä nimessä ”Belarus”. Kansallislaulujen nimissä on muutenkin samoja kirjaimia jonkin verran.
Jokeritkin kertoi Twitterissä, että kyseessä oli teknisen ongelman vuoksi sattunut kämmi. Seura pahoitteli tapausta.
Ennen Jokereiden ja Dinamon välistä tämän illan ottelua soitettiin teknisen ongelman vuoksi Valko-Venäjän hymnin tilalla väärä hymni. Jokerit pahoittelee syvästi tapahtunutta. Pahoittelut on esitetty seuran toimesta suoraan myös Dinamon joukkueelle.
LUE MYÖS:
- Jesse Puljujärvi solmi jättisopimuksen!
- Liigan sarjakärki vaihtui – Jokereille taas takkiin
- IL: Tässä on Jonne Virtasen ensi kauden osoite
- Siirto luvassa? SHL:n kaksi kovapalkkaista puolustajaa heitetty katsomoon
- Jokerit: supertähti ulos ykkösketjusta
- MTV: Karri Kivi vaatii muutosta Liigaan: ”Miksi seurat eivät halua tehdä niin?”
- Dallas Stars vahvistuu yli 1 200 NHL-ottelun mestarihyökkääjällä
- NHL:n ykkösvaraus penkitettiin – päävalmentaja myönsi suoraan: ”Minun olisi pitänyt”
- Suomalaislegendan hurja saavutus sai jatkoa – Brady Tkachuk toisti 40 vuotta vanhan tempun
- Aatu Räty kaupattiin NHL:ssä – siirtolistan jälkeen yllättävä käänne!
- Urheilucast: AHL-pistetykki siirtyy Liigaan!
- Urheilucast: NHL-varaus palaamassa Liigaan – Jokerit, HIFK ja Kiekko-Espoo kintereillä
- Urheilucastilta pommi Liigan supertähdestä – ”Korpeaa, ahdistaa ja v*tuttaa”
- Tuttu nimi tarjolla – Liigan mestarihyökkääjä sai lähtöpassit
- Urheilucast: Tässä on HIFK:n uusi vahvistus – haaviin NHL:ssä pelannut suomalainen!
- Jokerit jäi taakse – tässä Otso Rantakarin uusi seura!
- Toimittaja: Philadelphia teki ratkaisunsa Rasmus Ristolaisen suhteen – treidi tulossa
- Liiga-seuralta raju ilmoitus – kuusi saa lähteä
- Connor McDavidin vauhti ei riittänyt – NHL:n nopein luistelija on suomalainen
- Jymypaukku! Atte Ohtamaa jatkaa uraansa Liigassa – mutta ei Kärpissä