Tappara – Växjö: Kova taistelu jatkopaikasta
Kuva: Velimatti Lehmusvuori
CHL
Tappara – Växjö
Tiistai 23.11. klo 19:00
Tappara ja Växjö kisailevat tasapäin CHL:n ensimmäisen pudotuspelikierroksen jatkopaikasta. Växjö ei ole väheksyttävä vastus, sillä se on Ruotsin kovimpia seurajoukkueita – Växjössä on juhlittu viime kausien aikoina mestaruutta kolme kertaa. Tapparalle kahdeksan parhaan joukkoon eteneminen olisi ensimmäinen kerta CHL:ssä. Tiistaina tähän on oiva mahdollisuus hyvän vierastuloksen jälkeen.
Kirvesrinnat pelasivat vieraissa tasapelin, mikä on ottelutapahtumiin nähden oikea tulos. Alkusyksystä kipuilleet Jussi Tapolan suojatit ovat parantaneet peliään, ja sarjasijoitus on noususuhdanteessa Liigassa. Tapparan näkökulmasta pelissä on myös nostalgiaa, sillä kyseessä on joukkueen toiseksi viimeinen kotiottelu Hakametsässä. Nostalgiasta voi tulla nostetta, ja lehtereille voidaan saada CHL:n mittakaavassa komea yleisömäärä.
Växjölle kausi SHL:ssä ei ole tähän asti ollut mikään täysosuma: Lakers on sarjataulukossa viidentenä 13 pistettä johtavaa Frölundaa jäljessä. Juuri Frölundaa vastaan Lakers romahti viikonloppuna – käkeen tuli 5-2, vaikka kahden erän jälkeen johtolukemat olivat 0-2. Julius Nättisen sekä Robert Rosenin poissaolot syövät Växjöltä tehoja ikävästi.
Lyö vetoa ottelusta:
Hyvällä sykkeellä pelaava ja kotiedusta nauttiva Tappara lähtee suosikkina otteluun. Växjö ei ole parhaimmillaan, kun taas kotijoukkueen tähti on nousussa. Marginaalit eivät ole suurensuuria, mutta pikkupelin Tapparan menestyksestä saa. Vetosuositus on Jatkoon menevä joukkue: Tappara kertoimella 1,83. LYÖ VETO tarjoaa peräti 170€ arvoisen tervetulopaketin. Alkuun saat 100 euroa bonusta. Sen jälkeen vielä 50% tervetulobonuksen ja kaupan päälle 20 euron ilmaisvedon. Lunasta in tervetulopaketti näin:- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 200€ pelirahaa ja lisäedut myöhemmin.
LUE MYÖS:
- Näin Tomek Valtonen kommentoi Jokerien mahalaskua
- Jokerit jäi taas jyrän alle – SM-liigan kriisiseurojen taaperrus jatkuu
- Hämmentävä hetki Mestiksessä – maalilaulu yllätti kaikki
- Urheilucast väittää: JYP-tähdestä karmea tieto
- Liiga-jumbon kurimus kasvaa: kaksi kärkipelaajaa sivuun
- Jokerit: tähtihankinta jälleen ulkona kokoonpanosta!
- Suomalainen NHL-superlupaus siirtyi Pohjois-Amerikkaan ja pelasi yhden ottelun – sitten tuli treidi
- Hjallis Harkimon poika löysi uuden seuran Suomesta
- NHL-seurat vaihtokaupoilla – suomalaisvahdin lähtö paikattiin nopeasti
- HIFK kokeili uutta järjestelyä Nordiksella – Olli Jokiselta suora toive
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- Urheilucast: tässä on Ilveksen ensi kauden päävalmentaja!
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- Jokerit julkaisi tiedotteen Tomek Valtosesta
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Lätkäpodi: Raimo Helminen yhdistettiin Liigan suurseuraan – ”Sen verran olen kuullut”
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- Tapparan pistelinko jäi ilman NHL-paikkaa
- Urheilucast: Tappara virittelee isoa hankintaa – ”Euroopan-tason laatuhyökkääjä”