Olympia- ja MM-mitalisti kommentoi “vitosvahti” Noora Rädyn ja Pasi Mustosen kohua – “En ole nähnyt päävalmentajan heittävän pelaajaa bussin alle näin pahasti”
Suomen naisten jääkiekkomaajoukkueessa on piisannut viime aikoina turbulenssia urakalla päävalmentaja Pasi Mustosen ja maalivahti Noora Rädyn välillä.
Äskettäin sanojaan asiallisesti virheelliseksi pahoitellut luotsi kertoi aiemmin, että tähtivahdin kieltäytyminen olisi ollut vasten opetusministeriön lainsäädäntöä. Tämä siksi, että maalivahti sai apurahan, joka puolestaan Mustosen aiempien sanojen mukaan tarkoitti automaattista maajoukkueen mukana olemista. Mustonen kertoi sittemmin yllätyneensä, että Räty sai kieltäytyä maajoukkueesta apurahan saamisesta huolimatta.
Räty ei siis edustanut Naisleijonia aiemmin syksyllä Calgaryn MM-pronssikisoissa.
Vaikka tapaus on kuohuttanut, ovat asianosaiset ja asiantuntijat kommentoineet sitä siellä täällä kaikkiaan asialliseen sävyyn. Siihen otti kantaa äskettäin myös Mira Jalosuo, kuusinkertainen olympia- ja MM-mitalisti julkisessa Facebook-päivityksessään.
– Ajattelin olla kommentoimatta tätä Nooran ja maajoukkueen päävalmentajan välistä sirkusta, mutta nyt päävalmentaja on mennyt aivan liian pitkälle.
– En ole koskaan nähnyt päävalmentajan heittävän pelaajaa bussin alle näin pahasti ja tuollaista on täysin mahdotonta hyväksyä. Noora ei kieltäytynyt MM-kisoista vaan edeltävästä leiristä, koska hän oli myynyt nimikkoleirejään.
Maajoukkueen leirille meneminen olisi ollut Rädylle tämän takia taloudellinen tappio. On huomioitava sekin, että pelaaja asuu Yhdysvalloissa, jossa eläminen on Suomea kalliimpaa.
– MM-kisojen ajankohta julkistettiin toukokuussa, joten yrityksen pyörittäminen ja suunnitelmien muuttaminen lyhyellä varoitusajalla ei yksinkertaisesti toimi. MM:iin hän olisi lähtenyt, jos valinta olisi käynyt toteen.
– Enkä syytä valmentajaa siitä, että hän ei ole valinnut Rätyä. Itse asiassa jos olisin päävalmentaja, en olisi myöskään valinnut häntä, mutta olisin samalla ymmärtänyt Nooran syyt.
– Rädyn julkinen kutsuminen kriminaaliksi on vitsi. Voihan sitä hokea vaikka kuinka monta kertaa, että ”Pasi on Pasi, hänellä ei ole suodatinta”.
Mustonen luonnehti reilut puolitoista viikkoa sitten Leijonien mediatilaisuudessa Rädyn olevan vitosvahti. Molari on nelinkertainen olympiamitalisti sekä vuoden 2019 MM-hopean suurin selkäranka.
– Viidenneksi maalivahdiksi kutsuminen on hieman epäkunnioittavaa.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- NHL-konkari ohitti Liigan – rahakas tarjous ei muuttanut päätöstä
- Jonathan Quickin seuraava siirto varmistui – NHL-legenda palaa heti
- Nyt ratkesi – NHL-supertähti valitsi Dallasin!
- Nyt pamahti iso NHL-diili – puolustajalle 54 miljoonaa dollaria
- Huippumaalivahti ja NHL-seura oudossa tilanteessa – iso kuilu raha-asioissa
- Petteri Rimpiseltä itsevarma arvio ensi kaudesta IL:lle – ”Ehdottomasti”
- Tampere Cup 2026: Ottelut, tulokset, liput
- Pitsiturnaus 2026 - Rauma: Ottelut, tulokset, tv, liput
- Tässä syy Mikko Rantasen kohusiirrolle? Tämä tapaus harjoituksissa oli liikaa Carolinalle
- Jukka Jalonen muistelee käännekohtaansa Leijonissa – ”Hommat olisi varmaan loppuneet siihen”
- SK: NHL-supertähti haluaa pelata tässä Liiga-joukkueessa – yhdellä ehdolla
- Tässä syy Mikko Rantasen kohusiirrolle? Tämä tapaus harjoituksissa oli liikaa Carolinalle
- Nappaako Jarmo Kekäläinen jättivonkaleen NHL-markkinoilta? ”95-prosenttisen varmaa”
- Florida Panthers: luottomies pidätetty – seura reagoi välittömästi
- Se oli siinä – NHL-vahti lopettaa: ”Moni ei nähnyt henkilökohtaista taisteluani”
- Patrik Laineen ympärillä käy jälleen kuhina – uusi NHL-seura nousi esiin
- Suomi mukaan uuteen 3vs3-turnaukseen – tässä joukkue!
- Urheilucast: Jonne Tammelasta uusi käänne – toinen Liiga-seura houkuttelee tuntuvalla tarjouksella
- Chicago Blackhawks NHL-legendan perässä – Connor Bedard ylistää: ”Edelleen mahtava pelaaja”
- SHL-seura kasaa hurjaa tähtisikermää – 3500 ottelun edestä NHL-kokemusta