Karmeasti rämpivän JYPin valmennukseen muutoksia – joukkue hankki lisäksi tutun lainapelaajan, uusi vahvistuskin tulossa
Kuva: Taneli Niinimäki
Liigassa karmeassa tappiokierteessä oleva JYP tiedotti nettisivuillaan muutoksista valmennuksessa. Sitä vahvistaa Juha Juujärvi, ja valmennustiimissä hänelle tilaa tekee Jukka Varmanen.
JYP kertoi samassa tiedotteessa, että Varmanen siirtyy seuran sisällä muihin valmennustehtäviin. Lisäksi Anton Stråka palaa lainasopimuksella Jyväskylään imatralaisesta Mestis-joukkue Ketterästä. Hyökkääjän pahvi on voimassa tammikuun alkuun asti.
– Juujärvellä on näkemystä nykyaikaisen pelin vaatimuksista yksilö- ja joukkuetasolla, sekä vahvaa taktista osaamista pelin kaikilta osa-alueilta, urheilutoimenjohtaja Mikko Viitanen kommentoi.
– Anton tuo meille leveyttä alakenttien hyökkäysosastolle, ja samalla valmistaudumme paikkaamaan mahdollisten alle 20-vuotiaiden MM-kisoihin lähtijöiden ruutuja. Anton on tuttu pelaaja meille ja hänestä saamme joukkueeseemme alivoimaosaamista, sekä tunnollista ja luotettavaa joukkuepelaamista.
Viitanen kertoi lisäksi, että seurassa päästään mahdollisesti pian kertomaan uudesta vahvistuksesta.
Kymmenen matsia putkeen hävinnyt JYP on Liigassa viimeistä edellisenä, ja 22 pelistä se on kerännyt saman verran pinnoja. Oma reppu on soinut ylivoimaisesti eniten, sillä edellisen 13. lokakuuta voittanut hurrikaanilauma on päästänyt 84 maalia. Se on 13 enemmän kuin toiseksi eniten takaiskuja kokeneella joukkueella, eli Ässillä.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Tältä suomalaiselta NHL-tähdeltä odotetaan isoa ryhtiliikettä – sivustolta suora arvio: ”Ei riittävän hyvä”
- IS: Kari Jalonen tyrmistyi Liigan käytännöistä: ”Ei missään muualla ole tällaista”
- Siirron Dallasiin hylännyt NHL-supertähti latasi suoraa tekstiä: ”Minulle ei olisi mikään ongelma”
- Nuoret Leijonat tositoimissa kotimaan kaukaloissa – tässä Suomen joukkue ja otteluohjelma
- Iso paljastus: Sergei Bobrovski halusi jäädä Floridaan – tämä asia muutti kaiken
- Suomalainen ex-NHL-pelaaja sai lähteä – sopimus purettu!
- Lähteet: KHL-seura iski NHL-markkinoille – havittelee entistä kärkivarausta sekä Stanley Cup -mestaria
- Ilves rysäytti ison sopimusuutisen: ”Arvostamme hänen lojaalisuuttaan”
- Yli 600 Liiga-ottelun konkari päätti pelaajauransa – tämä on seuraava askel
- Tässä Kiekko-Espoon kapteenisto – kultaleijonalle C-kirjain rintaan!
- MTV:n asiantuntija Karri Kivi: nämä Liiga-seurat ovat heikentyneet eniten kesän aikana
- NHL-pomolta mystinen vihjaus – Patrik Laine seuraava hankinta?
- Näkökulma: onko tässä Liigan ensi kauden yllättävä tähtihankinta?
- LIVESEURANTA: Pitsiturnaus 2026 – finaali päättyi murskalukemiin!
- Nämä Liiga-ottelut näkyvät ilmaiseksi superkaudella – tältä näyttää MTV:n kiekkotiimi!
- Jokereihin huhuttu SHL-tähti teki ratkaisunsa – latasi rajun kommentin Liigasta
- Ässät julkisti karun loukkaantumisraportin – runkomiehet pitkään sivussa
- Leevi Selänne löysi uuden seuran!
- Tässä Kärppien uusittu kapteenisto – tähtihyökkääjälle C rintaan!
- Pohjois-Amerikasta tipahti herkullinen spekulaatio Patrik Laineesta