Ahti Oksanen löysi Tshekissä huippuvireen – sinetöi hattutempun oman maalin takaa alkaneella soololla
Ahti Oksanen on päässyt huippuiskuun Tshekin pääsarjassa. Viime kauden KooKoon kultakypärä iski HK Hradec Kraloven ja HC Dynamo Pardubicen kuumassa paikalliskamppailussa hattutempun, jonka viimeinen osuma oli hiveltävää katseltavaa.
Ottelu näytti vielä kolme minuuttia ennen varsinaisen peliajan loppua olevan Pardubicen heiniä, mutta epäonnistuneesta rangaistuslaukauksesta huolimatta Oksasen illan toinen one-timerilla tehty osuma ja Kelly Kliman maali ilman maalivahtia toivat vain parin kymmenen kilometrin päässä majailevan vierasjoukkueen tasoihin.
Ottelun ratkaisua haettiin jatkoajalta ja ratkaisijan viitan ylleen puki Oksanen. 28-vuotias suomalainen otti kiekon puolustusalueensa aloituksen jälkeen, kiersi oman maalinsa takaa ja purjehti koko kentän läpi viimeistellen 4-3-voiton joukkueelleen. Maalin näet tästä linkistä.
Oksanen aloitti kautensa nihkeästi, sillä kymmenen ensimmäisen ottelun jälkeen tehopisteitä oli kertynyt vain lukemin 1+2=3. 11 viimeisimmän pelin saldo sen sijaan on 8+7=15. Nyt isokokoinen hyökkääjä on joukkueen sisäisen pistepörssin sekä tehotilaston ykkönen 21 ottelun tilastoilla 9+9=18 ja +16.
- Pekka Jormakan kohtalo ratkesi!
- Urheilucast: Minnesotan NHL-lupaus siirtyy Suomeen – tässä on seura
- Urheilucast: Tappara hävisi kilpailun tähtilaiturista! Toinen Liiga-seura vei voiton
- Expressen: SHL:n suomalaispakki teki päätöksen tulevaisuudestaan – useat seurat jäivät nuolemaan näppejään!
- Petteri Lindbohm jätti TPS:n – paljastaa nyt seurasiirtonsa syyn: ”Saattaa olla Euroopan paras”
- JYP rysäytti ison uutisen – toimitusjohtaja vaihtuu!
- HIFK palkkasi uuden valmentajan: ”Tuo taktista osaamista”
- Tappara reagoi maalivahtitilanteeseensa – suomalaisnimi palaa Liigaan!
- Sveitsiltä poikkeava viesti Venäjä-kohuun – ei lähtenyt Suomen linjalle: ”Ennenaikaista spekuloida”
- Kasperi Kapanen tappeli NHL:ssä – Connor McDavid takoi taas hurjat tehot
- Urheilucast: Minnesotan NHL-lupaus siirtyy Suomeen – tässä on seura
- Urheilucast: Tappara hävisi kilpailun tähtilaiturista! Toinen Liiga-seura vei voiton
- Petteri Lindbohm jätti TPS:n – paljastaa nyt seurasiirtonsa syyn: ”Saattaa olla Euroopan paras”
- Pekka Jormakan kohtalo ratkesi!
- Tappara reagoi maalivahtitilanteeseensa – suomalaisnimi palaa Liigaan!
- Urheilucast: Florida teki jättitarjouksen NHL-megatähdestä – sitten Anton Lundell sai tylyn viestin
- Expressen: SHL:n suomalaispakki teki päätöksen tulevaisuudestaan – useat seurat jäivät nuolemaan näppejään!
- Markus Nurmelta maukas vihjaus paluusta TPS:ään
- JYP rysäytti ison uutisen – toimitusjohtaja vaihtuu!
- HIFK palkkasi uuden valmentajan: ”Tuo taktista osaamista”