Mike Bossyn hämmästyttävä ura päättyi lyhyeen vuonna 1987 kroonisten selkäkipujen vuoksi. Nyt entisellä maalitykillä on edessä uusi taistelu.

— Suurella surulla joudun jäämään pois lähetyksistä tarpeelliselle tauolle, nykyään kanadalaisella TVA Sports -kanavalla analyytikkona toimiva Bossy kertoi suorassa lähetyksessä. Tämän tauon aikana saan hoitoa keuhkosyöpään.

Keuhkosyövästä ei hevillä toivuta, sillä vain 10-15 prosenttia tautiin sairastuneista on hengissä viisi vuotta diagnoosin jälkeen. Bossy ei kuitenkaan ole heittänyt pyyhettä kehään.

— Tilanne on 1-0, mutta en ole sanonut viimeistä sanaani. Aion taistella tätä vastaan samalla päättäväisyydellä, jota olette nähneet minun näyttävän jäällä.

Siinä tapauksessa keuhkosyövän täytyy olla huolissaan. Kymmenen NHL-kautensa aikana Bossy nakutti 573 maalia 752 ottelussa. Tämä tarkoittaa keskimäärin noin 57 maalin kausitahtia. Ainoa alle 50 maalin kausi oli uran päättänyt 1986-87.

Maalimäärässä 64-vuotias Bossy on NHL-historian 22., mille löytyy syy ottelumäärästä. Edellä olevista pelaajista vain kaksi on pelannut alle 1200 ottelua taalaliigassa. Bossy oli merkittävä osa New York Islandersin historialliset neljä perättäistä Stanley Cupia voittanuttaa dynastiajoukkuetta.

Koko NHL-uransa Islandersia edustanut kanadalainen voitti urallaan Stanley Cupien lisäksi Canada Cupin (nykyään World Cup), kolme NHL:n herrasmiespelaajalle jaettavaa Lady Byng -pystiä, kaksi änärin parhaalle maalintekijälle jaettavaa Maurice Richard -palkintoa, vuoden NHL-tulokkaan Calder-pystin sekä pudotuspelien MVP-palkinto Conn Smythen. Bossyn pelinumero on oikeutetusti myös jäädytetty Islandersissa.