Leijonista ja KHL:stä tuttu puolustaja löysi uuden seuran – siirtyy Tshekin liigan huippujoukkueeseen
Viime kaudella Liigassa ja KHL:ssä kiekkoillut suomalaispuolustaja Alex Lintuniemi on löytänyt uuden seuran.
Suomen A-maajoukkueen riveissä viime kaudella kolmessa EHT-ottelussa esiintynyt puolusta siirtyy loppukauden kattavalla sopimuksella Tshekin pääsarjaseura Mladá Boleslavin riveihin. Seura majailee 15 joukkueen Extraligassa sijalla neljä.
26-vuotias Lintuniemi aloitti viime kauden JYPin Liiga-joukkueessa, josta mies siirtyi loppukaudeksi KHL-seura Barys Nur-Sultanin riveihin. Lintuniemi merkkautti KHL:n runkosarjassa pelaamissaan 23 runkosarjaottelussa tehot 0+3.
– Alexilla on kokemusta peleistä ympäri maailman. Uskomme, että hän sopii täydellisesti pelitapaamme varsinkin kauden edetessä. Olemme tietoisia siitä, että hän on ollut pitkään pelaamatta, joten odotamme pelirytmistä kiinni pääsemisen ottavan aikaa, tshekkiseuran urheilujohtaja Vaclav Nedorost kommentoi tuoretta hankintaa seuran tiedotteessa.
HIFK:ssa kiekko-oppinsa saanut Lintuniemi on Los Angeles Kingsin 2. kierroksen varaus kesältä 2014.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tämä ei lupaa hyvää: Oliver Kapasesta surkea havainto
- Vezina-finalistit julki: NHL:n paras maalivahti löytyy tästä kolmikosta
- Leijonat-hyökkääjä palaa Liigaan – TPS nappasi riveihinsä
- TPS hankki kovan paluumuuttajan – haaviin tuore pistepörssivoittaja!
- Lukko värväsi toisen Liiga-seuran varakapteenin
- Se oli siinä – Liigan kulttipelaaja teki kovan päätöksen!
- Pikkuleijonien mitalihaaveet murskaksi – karvas tappio MM-puolivälierässä
- Ilves-tähti katosi yllättäen kesken pudotuspelien – AL: nyt selvisi totuus
- Nyt se on varmaa: Liigan supertähti siirtyy Jokereihin!
- Hannes Hyvönen: Liiga-seura vaihtuu!
- IL: Raimo Helmisen SaiPa jysäytti hurjan kaappauksen – ”Kovemmat meriitit kuin Maxime Fortierilla”
- Jokerit räväytti: 15 pelaajakiinnitystä julki!
- Jukka Jalonen palaa Liigaan!
- Keski-Euroopan ”suomalaisseurasta” ei oteta pelaajia Leijonien MM-leiriryhmään
- IL: HIFK kävi ryöstöretkellä Liigan välieräjoukkueessa – Olli Jokisella selvä teema
- Pelicans-kapteeni jättää seuran – ”Kiitos”
- Reid Gardinerin päihittänyt maalitykki sai lähteä – siirto Tapparaan vireillä!
- UC: Jokerit rysäytti jättihankinnan – nyt tuli karu tieto
- HPK rysäytti: Tiskiin 10 pelaajasopimusta – neljä uutta hankintaa
- Suuri suru: KalPan ja Columbuksen entinen hyökkääjä on kuollut