”Kauhea tilanne” – NHL-pomo kommentoi surkimuksen ja supertähden välistä kinkkistä riitaa
Buffalo Sabresia kausina 2015-21 edustanut ja joukkueessa rivimiehen paikalta ensiksi apukapteeniksi ja sitten kippariksi noussut Jack Eichel on ollut seuran johtoportaan kanssa ilmiriidoissa pidemmän aikaa.
Viime kaudella vain 21 ottelua pistein 2+16=18 (-9) pelannut jenkki on kärsinyt niskavammasta ja riita on peräisin tästä. Siirtoa muualle haluavan pelaajan leiri ja seura ovat olleet eri mieltä siitä, miten vamma pitäisi hoitaa.
Nyt asiaan on ottanut kantaa NHL-pomo Gary Bettman. Hän kertoi Sportsnetille olevansa perillä kapteenin natsat menettäneen yhdysvaltalaisen tilanteen kokonaiskuvasta ja lisäksi hän kertoi ymmärtävänsä vamman hoitotavasta johtuvat erimielisyydet.
Myrskyn vesilasissa toivoisi laantuvan, eikä ketään auta syytellä. Juuri Buffaloon kakkosena kesällä 2015 varatun Eichelin tilanne on kurja, sillä loukkaantuneena olevaa pelaajaa tahtoo tuskin monikaan seura. Sentterin nykyinen sopimus taalaliigan surkimuksen kanssa päättyy kauteen 2025-26.
– Tämähän on kauhea tilanne. Ensinnäkään ei ole reilua osoittaa sormella oikeassa tai väärässä olevaa osapuolta. Eiköhän tässä ole kaikilla pohjimmiltaan aidot halut. Vamma on haastava diagnooseineen ja hoitoineen, sanoi Bettman, jonka mukaan tapaus vaatii edelleen kärsivällisyyttä.
Jenkkisentteri debytoi taalaliigassa kaudella 2015-16, mutta pudotuspelit ovat jääneet joka ikinen sesonki haaveeksi. Uran 375 runkosarjapeliä ovat tuoneet tilille tehot 139+216=355 (-69).
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tässä NHL:n vapaiden markkinoiden merkittävimmät sopimukset
- NHL:n tähtivahti vaihtaa seuraa – Sergei Bobrovski allekirjoitti jättidiilin
- Matias Maccelli: uusi NHL-seura löytyi nopeasti
- Joonas Korpisalo kaupattiin NHL:ssä – vaihdossa toinen suomalainen
- Erik Haula vaihtaa seuraa NHL:ssä – muhkea sopimus
- Florida Panthers kiinnitti Eetu Luostarisen – jättisopimus!
- Jussi Ahokas yhdistetään tähän NHL-seuraan – sisäpiiritoimittajalta mehukas paljastus
- Elliotte Friedman paljasti: Erik Haula matkalla uuteen NHL-seuraan
- Megakauppa romahti NHL:ssä – supertähti esti siirron Mikko Rantasen Dallasiin!
- TSN: Suomalaisjytky Floridassa – ratkaisu voi tulla jo tänään
- Antti Pennanen: raskas henkilökohtainen paljastus – “En jaksa enää”
- Ei jatkoa NHL:ssä – Dallas Stars hylkäsi suomalaisen
- Sveitsi jää taakse – luottosentteri palaa Liigaan
- TSN: Suomalaisjytky Floridassa – ratkaisu voi tulla jo tänään
- Aleksander Barkovin Florida teki yllättävän NHL-kaupan – iso muutos alkaa
- Täyskäännös NHL:ssä – Jesperi Kotkaniemen kohtalo meni päälaelleen viime hetkellä
- Pistetykki lähti KalPasta – uusi seura käytännössä selvillä
- NHL:ssä jysähti jättikauppa – Vegas Golden Knights myi kovimman maalitykkinsä!
- Leijonien tehopuolustajalle tyly uutinen – lähtopassit SHL:ssä: ”Emme näe käyttöä”
- Matias Maccellin seura NHL:ssä vaihtuu