SaiPa rysäytti: solmi kerralla viisi tärkeää jatkosopimusta
Kuva: Juha Tamminen
SaiPa tiedotti tiistaina solmineensa jatkosopimukset peräti viiden Liiga-pelaajansa kanssa.
Lappeenrantalaisseura solmi kaksivuotiset jatkosopimukset neljän hyökkääjänsä, Veikko Loimarannan, Valtteri Ojantakasen, Ville Petmanin sekä Ville Vainikaisen kanssa. SaiPan ykkösmaalivahti Niclas Westerholm jatkaa seurassa vuoden mittaisella sopimuksella.
SaiPan toimitusjohtaja Jussi Markkasen mukaan SaiPa halusi kiinnittää nuoret runkopelaajansa hyvissä ajoin ennen kauden päättymistä.
– Olemme luoneet uuden rungon, jonka ympärille rakennamme tulevaisuuttamme. Kaikki nämä pelaajat ovat selvästi osoittaneet halunsa olla mukana tässä projektissa. He ovat jo nyt hyviä liigapelaaja ja uskomme, että heistä tulee vielä parempia tulevina vuosina. On todella hienoa, että saimme jo tässä vaiheessa kiinnitettyä tulevien kausien tärkeät palaset, Markkanen kommentoi SaiPan kotisivuilla.
Viisikosta 24-vuotias Westerholm on torjunut SaiPan maalilla kaikissa tämän kauden runkosarjaotteluissa.
21-vuotias Petman on pelannut vahvan alkukauden ollen kuuden ottelun jälkeen joukkueensa tehokkain pistemies tehoin 4+1=5.
Hienoja uutisia!
#SaiPa on solminut jatkosopimuksia viiden pelaajan kanssa.
Veikko Loimaranta, Valtteri Ojantakanen, Ville Petman ja Ville Vainikainen jatkavat kaksi tulevaa kautta SaiPassa. Niclas Westerholmin jatko on yhden kauden mittainen.
saipa.fi/fi-fi/article/…
#Liiga
#SaiPa on solminut jatkosopimuksia viiden pelaajan kanssa.
Veikko Loimaranta, Valtteri Ojantakanen, Ville Petman ja Ville Vainikainen jatkavat kaksi tulevaa kautta SaiPassa. Niclas Westerholmin jatko on yhden kauden mittainen.
saipa.fi/fi-fi/article/…
#Liiga
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Ruotsalaispelaaja lähtee NHL:stä – solmi pitkän sopimuksen uuteen seuraan
- Nuorten Leijonien joukkue kesän turnaukseen selvillä!
- NHL-konkari ohitti Liigan – rahakas tarjous ei muuttanut päätöstä
- Jonathan Quickin seuraava siirto varmistui – NHL-legenda palaa heti
- Nyt ratkesi – NHL-supertähti valitsi Dallasin!
- Nyt pamahti iso NHL-diili – puolustajalle 54 miljoonaa dollaria
- Huippumaalivahti ja NHL-seura oudossa tilanteessa – iso kuilu raha-asioissa
- Petteri Rimpiseltä itsevarma arvio ensi kaudesta IL:lle – ”Ehdottomasti”
- Tampere Cup 2026: Ottelut, tulokset, liput
- Pitsiturnaus 2026 - Rauma: Ottelut, tulokset, tv, liput
- SK: NHL-supertähti haluaa pelata tässä Liiga-joukkueessa – yhdellä ehdolla
- Tässä syy Mikko Rantasen kohusiirrolle? Tämä tapaus harjoituksissa oli liikaa Carolinalle
- Nappaako Jarmo Kekäläinen jättivonkaleen NHL-markkinoilta? ”95-prosenttisen varmaa”
- Florida Panthers: luottomies pidätetty – seura reagoi välittömästi
- Se oli siinä – NHL-vahti lopettaa: ”Moni ei nähnyt henkilökohtaista taisteluani”
- Patrik Laineen ympärillä käy jälleen kuhina – uusi NHL-seura nousi esiin
- Urheilucast: Jonne Tammelasta uusi käänne – toinen Liiga-seura houkuttelee tuntuvalla tarjouksella
- Suomi mukaan uuteen 3vs3-turnaukseen – tässä joukkue!
- Chicago Blackhawks NHL-legendan perässä – Connor Bedard ylistää: ”Edelleen mahtava pelaaja”
- SHL-seura kasaa hurjaa tähtisikermää – 3500 ottelun edestä NHL-kokemusta
