NHL-seurassa kuohuu: Kärkimies ei ottanutkaan koronarokotetta – pohtii jopa uran lopettamista!
Vancouverin paikallislehti The Province uutisoi tiistaina, että Vancouver Canucksin puolustaja Travis Hamonic on yhä sivussa joukkueen toiminnasta koronarokotteen puuttumisen vuoksi.
Canucksin GM Jim Benning takasi vielä viime viikon keskiviikkona lehdistötilaisuudessa, että Hamonic aikoo ottaa rokotteen ja palata harjoitusleiriin mennessä muun joukkueen vahvuuteen. Nyt tähän on kuitenkin tullut yllättävä käänne.
The Athletic -sivuston Canucksin sisäpiiritoimittaja Rick Dhaliwal raportoi, että Hamonic pohtii parhaillaan vaihtoehtojaan uransa suhteen. Dhaliwalin mukaan 31-vuotiaan kanadalaisen pöydällä on pahimmillaan koko NHL-kauden 2021-22 jättäminen väliin tai uran lopettaminen.
NHL:n sääntöjen mukaan Hamonicilla on tämän viikon perjantaihin asti aikaa päättää, jättääkö hän koko NHL-kauden pelaamatta. Äärimmäisen perheläheisenä miehenä tunnettu Hamonic päätyi kesällä 2020 jättämään koronakuplassa järjestetyt NHL:n pudotuspelit väliin. Silloin hänen päätöksen perusteluna oli vastasyntyneen lapsen vakava sairaus.
Benning on tehnyt viime aikoina hyvin selväksi, että Canucksissa ei pelaa yhtään rokottamatonta pelaajaa ensi kaudella. GM kuitenkin antaa kaiken tukensa viime heinäkuussa kaksivuotisen ja kuuden miljoonan dollarin sopimuksen allekirjoittaneelle kärkipuolustajalleen.
– En ymmärrä, miksi ihmiset työntävät nenänsä toisen ihmisen henkilökohtaisiin asioihin. Jättäkää kaveri rauhaan ja antakaa hänen rauhassa selvittää asioita, Benning jyrisi The Province -lehden mukaan.
Hamonic on pelannut NHL:ssä New York Islandersin, Calgary Flamesin ja Vancouver Canucksin riveissä yhteensä lähes 700 ottelua. Canucksin TOP-4 -puolustajiin kuuluva kanukki kirjasi viime kaudella 38 NHL-ottelussa pisteet 3+7=10.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Entinen Liiga-kapteeni löysi uuden pelipaikan – tässä ensi kauden osoite
- Ässät julkisti karun loukkaantumisraportin – runkomiehet pitkään sivussa
- SaiPa teki huipputuloksen – budjettiin selvä nousu ensi kaudella
- Lähde: Jukurit jahtaa kokenutta SHL-hyökkääjää – rahakas tarjous pöydällä!
- Leevi Selänne löysi uuden seuran!
- Anaheim Ducks ajautui tiukkaan tilanteeseen NHL:ssä – nämä kolme pelaajaa mahdollisesti kaupan
- SK: Liigan ison profiilin kanadalaisvahvistus loukkaantui – nyt tuli huojentava tieto
- Miro Heiskanen kärjen tuntumassa – tässä NHL:n 20 parasta puolustajaa
- Stanley Cup -voittaja Jevgeni Kuznetsov: uusi seura
- Pikkuleijonilta upea nousu – Kanada järjesti hurjan teurastuksen finaalissa
- LIVESEURANTA: Pitsiturnaus 2026 – finaali päättyi murskalukemiin!
- Urheilucast: HIFK, Tappara, TPS vai Kärpät? NHL-hyökkääjä tulossa Liigaan
- Nyt on synkkää – Olli Jokisen HIFK:lle takaisku
- Näkökulma: onko tässä Liigan ensi kauden yllättävä tähtihankinta?
- Paljastus Jesse Puljujärven NHL-varauksesta – tämän pelaajan Oilers olisi halunnut
- Ilves jää taakse – ulkomaalaisvahvistus vaihtaa toiseen Liiga-seuraan
- Tomek Valtonen: tässä on Jokereiden tavoite Liigan superkaudelle
- Kärppien ex-tähti ulos Venäjällä – sopimus purettu
- Jokerit: hyökkääjä ulos!
- MTV: Veli-Matti Savinainen paljasti karun diagnoosin vammastaan – lääkäriltä pysäyttävä arvio