KalPa – HPK: Tuloksiaan parempi KalPa kuitille
Kuva: Juha Tamminen
Liiga
KalPa – HPK
Keskiviikko 29.09. klo 18:30
KalPa ja HPK löytyvät sarjataulukon väärästä päästä, mutta aivan näin yksioikoisesti ei joukkueita voi tuomita. Pelitapahtumien valossa kumpikin joukkue on ollut tuloksiaan parempi – varsinkin isännät olisivat ansainneet alkukaudesta hurjasti enemmän pisteitä saavutettuun saldoon nähden. Viimeisiä otteluita katsomalla KalPa on tällä hetkellä paremmassa lyönnissä.
Savolaiset nimittäin laittoivat lauantaina Ilveksen nippuun vakuuttavalla tavalla. Tupsukorvilla ei ollut pelissä minkäänlaista sanottavaa, ja Eero Kilpeläinen sai itseluottamukselle huipputärkeän nollapelin vyölleen. Jos KalPan alakerta toimii vaikean alkukauden jälkeen yhtä hyvin kuin Ilvestä vastaan, odotettavissa on lisääkin iloisia asioita. Hyökkäystehoja joukkueelta kyllä löytyy Aapeli Räsäsen ja Tuomas Kiiskisen johdolla.
HPK:lla on alla kolme voitotonta ottelua. Lisäksi kolmen pisteen voitto puuttuu hämeenlinnalaisilta vielä kokonaan. Suurin syy Kerhon jumbosijaan löytyy kehnosta viimeistelystä – maalitontteja Matti Tiilikaisen suojatit ovat luoneet aivan kelvollisesti. Ryhtiliikettä kuitenkin tarvitaan, sillä vaarana on toisen perättäisen kauden lässähtäminen ennen aikojaan. Michael Joly on ollut Kerhon syömähammas, mutta tehoja tarvittaisiin laajemminkin.
Lyö vetoa ottelusta:
KalPa on koko kauden kuvassa ollut joukkueista parempi, ja sillä on tuntuvasti vakuuttavampi näyttö alla. Lätkässä itseluottamus on vähintään puoli ruokaa, joten lähdetään vedoissa isäntien matkaan. Vetosuositus on KalPa voittaa ottelun (60 min) kertoimella 1,74. LYÖ VETO tarjoaa peräti 170€ arvoisen tervetulopaketin. Alkuun saat 100 euroa bonusta. Sen jälkeen vielä 50% tervetulobonuksen ja kaupan päälle 20 euron ilmaisvedon. Lunasta in tervetulopaketti näin:- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 200€ pelirahaa ja lisäedut myöhemmin.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Sikailu kostautui – Mikko Rantaselle mittavat sakot
- Kanadan MM-joukkueelle huonoja uutisia
- Lehti: Maalitykki Reid Gardiner vaihtaa seuraa
- Leijonista tuttu Robert Leino: uusi seura
- Leijonille huippuvahvistus – viime MM-kisojen ykköstähti liittyy joukkueeseen
- Sveitsin mestaruus ratkesi hurjalla tavalla – Leijonat-hyökkääjä maalinteossa
- NHL-fiasko! Dallas Starsin suomalaistähdet kesälomille
- Leijonat taipui avauksessa – Tshekki iski kylmän suihkun EHT-turnauksessa
- Liigan pronssipelissä murskalukemat – SaiPa kylvetti Ilveksen
- Kultaleijona Oliwer Kaski: uusi seura
- Urheilucast: Patrik Laineen ura voi päättyä – Mikko Lehtoselta kylmänviileä kommentti
- Lähde: Ruotsalainen tehopuolustaja palaa Liigaan yli kuuden vuoden tauon jälkeen!
- Reid Gardinerin päihittänyt maalitykki sai lähteä – siirto Tapparaan vireillä!
- Suuri suru: KalPan ja Columbuksen entinen hyökkääjä on kuollut
- Liigan pronssipeli saa pelaajilta täystyrmäyksen: ”Älyvapain idea – ei kiinnosta ketään”
- AL: Heikki Liedes palaa Liigaan!
- Ilves-tähti katosi yllättäen kesken pudotuspelien – AL: nyt selvisi totuus
- Mestis-seura räväytti – Kärppien monivuotinen hyökkääjä palaa Suomeen!
- TPS hankki kovan paluumuuttajan – haaviin tuore pistepörssivoittaja!
- Eetu Koivistoinen palaa Liigaan – kahden vuoden sopimus!