Ässät sai järkyttävän kylvetyksen – uudella ulkomaalaisvahvistuksella kauhea alku liigauralle
Kuva: Juha Tamminen
Ässät koki Liigassa lauantaina totaalisen nöyryytyksen, kun Kärpät haki Porista murskaavan 7-1-voiton. Oululaislauma pommitti avauserässä tauluun 5-0-numerot, ja toisella tauolla se johti jo 7-0.
Ensimmäistä kauttaan ulkomailla pelaava patapaitojen vahti Konstantin Volkovin liigauran alku on ollut sanalla sanoen kauhistuttava. Molari on otettu vaihtoon kummassakin pelaamassaan ottelussa ja torjuntaprosentti näyttää lukemia 64,29.
– Karmea alku – ensimmäinen erä oli sitä tuloksen puolesta toinen erä jatkumona. Alivoima oli luokatonta, taululla todella rumat numerot. Oli kyllä heikko suoritus, päävalmentaja Ari-Pekka Selin sanoi Liigan nettisivuilla.
– Monella purkautui kuorma. Eivät paukut oikein riittäneet.
Murmanskista lähtöisin olevan, vuonna 1997 syntyneen vahdin pitäisi olla Liigaan kaiken järjen mukaan ihan kelpotekijä. Hän tuli Poriin Venäjän VHL-liigasta, jossa kiekot tarttuivat parilla edellisellä runkosarjakaudella päälle 90 prosentin tarkkuudella.
Ässät jatkaa taivaltaan ensi viikolla Jukurien vieraana Mikkelissä.
– Nuollaan haavat ja katsotaan totuutta silmiin. Kokoonnumme maanantaina, rupeamme rakentamaan tätä kokoonpanon puolesta. Ehkä hyvä meille, että ensi viikolla on kaksi ottelua.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- NHL-pomolta mystinen vihjaus – Patrik Laine seuraava hankinta?
- KalPa teki uuden maalivahtikiinnityksen – ”Meille laadukas ratkaisu”
- Ässät takoi huipputuloksen – jättivoitot!
- Ilves: yhteistyö uuden seuran kanssa!
- MTV:n asiantuntija Karri Kivi: nämä Liiga-seurat ovat heikentyneet eniten kesän aikana
- Tässä Jokereista tutun pistetykin uusi seura: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- Entinen Liiga-kapteeni löysi uuden pelipaikan – tässä ensi kauden osoite
- Ässät julkisti karun loukkaantumisraportin – runkomiehet pitkään sivussa
- SaiPa teki huipputuloksen – budjettiin selvä nousu ensi kaudella
- Lähde: Jukurit jahtaa kokenutta SHL-hyökkääjää – rahakas tarjous pöydällä!
- LIVESEURANTA: Pitsiturnaus 2026 – finaali päättyi murskalukemiin!
- Urheilucast: HIFK, Tappara, TPS vai Kärpät? NHL-hyökkääjä tulossa Liigaan
- Nyt on synkkää – Olli Jokisen HIFK:lle takaisku
- Näkökulma: onko tässä Liigan ensi kauden yllättävä tähtihankinta?
- Paljastus Jesse Puljujärven NHL-varauksesta – tämän pelaajan Oilers olisi halunnut
- Ilves jää taakse – ulkomaalaisvahvistus vaihtaa toiseen Liiga-seuraan
- Tomek Valtonen: tässä on Jokereiden tavoite Liigan superkaudelle
- Kärppien ex-tähti ulos Venäjällä – sopimus purettu
- Jokerit: hyökkääjä ulos!
- MTV: Veli-Matti Savinainen paljasti karun diagnoosin vammastaan – lääkäriltä pysäyttävä arvio