Jokerit kertoo nettisivuillaan, että viime kaudella saksalaisen DEL2-sarjan Dresdner Eislöwenin maalilla torjunut Riku Helenius aloittaa helsinkiläisseurassa juniorimaalivahtien kehitysvalmentajana. Samalla molarin pelaajaura tulee päätökseen.

Helenius pelasi urallaan muun muassa Liigassa, silloisessa Elitserienissä, KHL:ssä ja AHL:ssä. Liigassa Helenius torjui kiekkoa 99 runkosarjapelissä prosentein 88,4, 13 pudotuspeliottelun saldo oli 94,7. Hän puki päälleen KalPan, Ilveksen, JYPin ja Pelicansin pelipaidat.

– Haluamme onnitella Rikua hienosta peliurasta, jossa hän näki monet maailman huippusarjat. Olemme iloisia, että hän sai eniten ammattilaispelejä vyölleen juuri Jokereissa KHL-taipaleemme alussa, Jokerien pelaajakoordinaattori Janne Vuorinen kertoi.

Pälkäneeltä lähtöisin oleva 33-vuotias Helenius voitti urallaan Suomen mestaruuden ja alle 18-vuotiaiden MM-hopean.

– On hienoa saada Riku vahvistamaan junioripuoltamme ja aloittamaan uutta uraansa Jokereissa. Olen varma, että hänestä on merkittävä apu nuorille maalivahdeillemme yhdessä joukkueiden maalivahtivalmentajien kanssa. Rikun pitkä kokemus ammattilaisjääkiekosta eri sarjoissa, oppimishalu sekä persoona antavat hänelle hyvät eväät kehittyä valmennusuralla, Vuorinen lisäsi.