Winnipeg Jets on kiperässä tilanteessa. Joukkueen kaksi kulmakiveä Neil Pionk sekä Andrew Copp ovat toistaiseksi ilman sopimusta.

Winnipeg Sun -lehden mukaan puolustaja Pionkin sopimus on etusijalla. Winnipegissä ykköspuolustajan roolia itselleen raapiva Pionk on ennusteiden mukaan kysymässä jopa kuuden miljoonan vuosipalkkaa tulevalle kaudelle.

Sitten kuvioihin astuu Copp. Viime kaudella viimeistään itsensä läpi lyönyt taituri on myös etsimässä muhkeaa palkankorotusta. Toimittaja Scott Billeckin mukaan Copp haluaa monivuotisen sopimuksen, jonka vuosipalkka alkaa vitosella.

Pionkin lisäksi Winnipegillä ei tunnu olevan varaa tähän. Billeckin mukaan Winnipeg on jo harkinnut miehen kauppaamista, mutta vuoden sopimus on myös mahdollinen. Tämän jälkeen Copp olisi tulevana kesänä vapaa tekemään sopimuksen minkä tahansa joukkueen kanssa.