Halvalla lähti! Carolina Hurricanes pestasi AHL:n parhaana palkitun tehomiehen todellisella alesopimuksella
Sebastian Ahon, Teuvo Teräväisen ja Antti Raannan edustama Carolina Hurricanes jatkaa edullisten ja suuren potentiaalin omaavien sopimusten tehtailua NHL:ssä.
Kovan nipun ensi kaudeksi jalkeille saava Hurricanes on solminut vuoden ja 750 000 dollarin arvoisen sopimuksen AHL:n pudotuspelien arvokkaimpana pelaajana vuonna 2019 palkitun hyökkääjä Andrew Poturalskin kanssa.
Urallaan ainoastaan kaksi NHL-ottelua pelannut 27-vuotias Poturalski tunnetaan todellisena farmiliigan pisterohmuna. Charlotte Checkersin mestaruuskaudella 2018-19 hyökkääjä nakutti 18 pudotuspelissä hurjat 23 tehopistettä. San Diego Gullsia kahden viime kauden ajan edustanut 178-senttinen jenkki iski päättyneellä AHL-sesongilla 44 otteluun huipputehot 43 (9+34) pistettä.
Kyseessä ei suinkaan ole Hurricanesin kesän ensimmäinen ison potentiaalin löytö alelaarista. Seura solmi aiemmin kesällä vuoden ja miljoonan dollarin sopimuksen kohupuolustaja Tony DeAngelon kanssa. Myös DeAngelon potentiaali on kiistaton, iskihän oikukas taituri vielä toissa kaudella 68 peliin 53 (18+35) tehopistettä.
DeAngelon tavoin seura sai Arizona Coyotesista saapuvan Raannan edullisella, kahden miljoonan dollarin vuosipalkalla. Raannan sopimus kattaa kaksi seuraavaa kautta.
LUE MYÖS:
- Jarmo Kekäläinen iski pelaajamarkkinoille – hankki taiturimaisen NHL-veteraanin
- Tapparan pistelinko jäi ilman NHL-paikkaa
- NHL-televisiointi Suomessa laajenee – taas lisää pelejä ilmaiskanaville
- Tässä ovat Liigan uudet lisenssiehdot: putoamista ei välttämättä tapahdu
- Urheilucast: tässä on Ilveksen ensi kauden päävalmentaja!
- NHL-sääntöuudistus kuumentaa kansaa: ”Tämä on todella typerää”
- Columbuksen NHL-tähti löi rahoiksi – yli 80 miljoonan dollarin jättidiili julki
- Tappara-lupauksen kohtalo NHL:ssä selvisi
- NHL:ssä jysähti taas jättisopimus – viiden maalin miehelle yli 20 miljoonaa dollaria
- IS: Jori Lehterä avasi HIFK-lähtönsä taustoja – yksi asia jäi kaivelemaan
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- Jokerit julkaisi tiedotteen Tomek Valtosesta
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Uusi mies sisään, floppi sai lähteä – Jokerit teki rajun ratkaisun
- Lätkäpodi: Raimo Helminen yhdistettiin Liigan suurseuraan – ”Sen verran olen kuullut”
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- Urheilucast: tässä on Ilveksen ensi kauden päävalmentaja!