TPS:n apuvalmentaja sai pestin ulkomailta – palaa tuttuun sveitsiläisseuraan
TPS:n apuvalmentajana toiminut maajoukkueessakin aikanaan pelannut Kimmo Rintanen siirtyy Sveitsin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla pelaavan EHC Klotenin apuvalmentajaksi.
Rintanen on kuulunut turkulaisseuran valmennustiimiin kuuden kauden ajan. Yhden kauden hän on myös toiminut seuran U20-joukkueen apuvalmentajana.
Ennen TPS-vuosiaan Rintanen valmensi nimenomaan Klotenissa. Kolmen kauden urakka päättyi lopulta potkuihin kesken kauden 2014-15.
Pelaajaurallaan 47-vuotias raumalainen nähtiin Sveitsin kaukaloissa peräti 11 kauden ajan. Hän pelasi maassa 579 ottelua, joihin hän iski komeat 644 pistettä. Suomessa hän on pelannut SM-liigan aikakaudella TPS:ssä, Lukossa ja Jokereissa voittaen Suomen mestaruuden kolmesti.
Maajoukkueurallaan Rintanen pelasi seitsemän kertaa MM-kisoissa ja kerran olympialaisissa. Mukaan noista turnauksista tarttui kolme MM-hopeaa, yksi MM-pronssi sekä yksi olympiapronssi.
Seuran tiedotteen mukaan Rintasen vastuualueena joukkueessa on pelaajien kehittäminen.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Leijonista tuttu ykköskierroksen varaus palaa NHL:ään – edellisestä ottelusta vuosia
- Mikko Rantasesta hurjaa puhetta – verrataan NHL-legendaan
- Suomalaislupaus loukkaantui NHL:ssä – nyt tipahti karu tieto
- Nimet paperissa – tässä Markus Granlundin tulevien kausien joukkue!
- Janne Pesonen lähtee HIFK:sta!
- Entinen Liiga-vahti kilahti Ruotsissa: potkaisi vastustajaa – pelikieltoa napsahti!
- Urheilucast: Doug Sheddenin seuraaja selvisi!
- Jokereilta kova pelaajakiinnitys – MM-kultavahti haaviin!
- Huima temppu vireillä – Oliver Kapanen nousi NHL:ssä pörssikärkeen!
- Petteri Nummelinin poika lähtee lainapestille – tässä seuraava osoite
- Kärpät: hirmuvahvistus!
- HIFK saa isoja vahvistuksia!
- Lähde: Kanadalaispelurin sopimus purettiin – siirtyy Liigaan!
- Raimo Helminen: ensi kauden seura selvillä
- NHL:ssä karmea loukkaantuminen: lämäri suuhun – veri ja hampaat lensivät
- Valtteri Kemiläinen: ensi kauden seura selvillä
- Linus Nyman siirtyy Liigaan – todellinen yllätysosoite: ”Päätimme tarttua tilaisuuteen”
- IL: Liigassa jytisee pian – tämä ehdotus menossa läpi!
- Tässä Leevi Selänteen uusi seura!
- Näin paljon SaiPan sensaatioluotsi Raimo Helminen tienasi