Montreal – Tampa Bay: Sirkus siirtyy Montrealiin
NHL
Montreal – Tampa Bay
Lauantai 03.07. klo 03:00
Stanley Cup -sirkus siirtyy kahden etelässä pelatun ottelun jälkeen Montrealiin, ja Canadiensin olisi viimeistään nyt päästävä ottelusarjaan mukaan, tai kiivettäväksi tulee aivan liian korkea vuori. Molemmat kotiottelunsa voittanut Tampa ei ollut toisessa erässä enää samalla tavalla pelin päällä, ja tämä antaa varmasti toivoa Montrealin fanaattiselle kiekkoväelle.
Montrealissa odotetaan, että päävalmentaja Dominique Ducharme pääsisi karanteenista tositoimiin kotiavaukseen. Koronalistalla piipahtanut Joel Armia saatiin tulille jo toiseen otteluun. Päävalmentajan paluu olisi iso buusti kotijoukkueelle. Montreal oli toisessa ottelussa niskan päällä pitkiä aikoja, mutta vastustaja rokotti joukkueen virheistä armottomasti. Canadiens vei ottelussa kuitenkin laukaukset ja aloitukset selkeästi.
Canadiensin luoman kiekkosateen kesti kuitenkin todella miehekkäästi Lightningin huippuveskari Andrei Vasilevski. Venäläisvahti oli ottelussa kiekon tiellä peräti 42 kertaa ja antoi joukkueelleen mahdollisuuden voittoon. Toisen erän lopussa Blake Colemanin tekemä taitomaali vei Tampan johtoon, ja joukkue puolusti kolmannen erän todella taitavasti – niinpä Canadiensin taistelu ei riittänyt voittojen tasaamiseen.
Lyö vetoa ottelusta:
Canadiensille ladataan ensimmäiseen kotiotteluun suunnattomat odotukset. Joukkue osaa pelata hyvin, mutta monipuolinen ja huippukova Lightning on parhaimmillaan todella hankala kaadettava. Vetosuositus lähtee siitä, että Tampan voittokulku jatkuu: Tampa Bay voittaa ottelun (60 min) kertoimella 2,15. LYÖ VETO tarjoaa peräti 170€ arvoisen tervetulopaketin. Alkuun saat 100 euroa bonusta. Sen jälkeen vielä 50% tervetulobonuksen ja kaupan päälle 20 euron ilmaisvedon. Lunasta in tervetulopaketti näin:- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 200€ pelirahaa ja lisäedut myöhemmin.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Lukon tähtihankinta Aleksi Saarela uhkuu itseluottamusta – kova lupaus faneille
- Yle: Ismo Lehkonen nosti Patrik Laineelle yhden vaihtoehdon ylitse muiden
- Viime hetken vahvistus Liigaan – ex-Kärppä tekee paluun!
- Onko Tomi Lämsä Lukon ongelma? Näin vastaa urheilujohtaja Kalle Sahlstedt
- IS: Jokereille tuntuva kolaus ennen Liiga-avausta – iso nimi sivuun
- Yli 800 NHL-ottelun konkari lähtee Pohjois-Amerikasta – teki pitkän sopimuksen tuttuun seuraan
- Liigan kausiennakko – sijat 1-4: Runkosarjan voittaja tulee Tampereelta
- Supertähtiä ja paluumuuttajia – tässä ovat Liigan TOP 5 -hankinnat!
- Urheilucast: Kova nimi on jälleen vapaana Liigassa – ”Puhelimessa on äänet päällä”
- Jaromír Jágr: iso käänne!
- Liigan kausiennakko – sijat 13-17: nämä joukkueet putoavat B-sarjaan
- Urheilucast: Oula Palve kiinnostaa Liigassa – kaksi joukkuetta kintereillä
- Uskomaton taso – tässä ovat Liigan TOP 5 -maalivahdit!
- Eeli Tolvanen vaihtaa maisemaa NHL:ssä – nyt tuli uusi tieto!
- Käsittämätön määrä tulivoimaa! Tässä ovat Liigan TOP 5 -hyökkääjät
- Liiga-valmentajat: tässä ovat ensi kauden suurimmat mestarisuosikit!
- Suuria kehitysaskeleita ja kokeneita konkareita – tässä ovat Liigan TOP 5 -puolustajat!
- IL: Jokerien Liiga-konkari lähtee – yllättävä joukkue!
- IS: HIFK:n tähtihankinta lataa suorat sanat – ”Jokereihin en olisi mennyt”
- Kärpät avasi Niklas Rubinin tilannetta – tähtivahdin paluuaikataulusta iso päivitys