Kuka otti tämän kuvan? Tampan mestaruusjuhlista levisi virheellistä tietoa – hyökkääjä hiilenä: ”P*skapuhetta”
Jääkiekkomaailman himotuin pytty, Stanley Cup -pokaali on taas ottanut tapansa mukaan osumaa mestaruusjuhlissa. Palkintoon toisen kerran kurottanut Tampa Bay Lightning oli saanut kannun solmuun, ja tästä nousi rapakon takana jonkinlainen kuhina.
Erikoisen lommosta tekee se, että sen aiheuttaja on jo kolmannen kerran peräkkäin mestaruutta juhlinut Patrick Maroon – pokaalin kokenut käsittelijä. Pelaaja paljasti tämän Tampa Bay Timesille haastattelussa, jossa mestari tuntui käyvän jokseenkin lämpöisenä. Taustalla on se fakta, että Maroon yritti nostaa märkää kannua, kunnes hän kaatui pokaalin livettyä.
– Ihmiset sanoivat sen olleen epäkunnoittavaa – mutta se on p*skapuhetta. Jos ihmisellä on edes pienet aivot, ymmärtää tämä olleen sen märkä. Silloin ei tulisi mietittyä sen tahallista heittelyä, St. Louis Bluesissa kerran ja Tampassa kahdesti juhlinut peluri latasi.
– Emme me sitä heitelleet, emme ole olleet epäkunnioittavia pokaalia kohtaan. Kyseessä oli vahinko ja satutimme itseämmekin. Minun selkä on ollut kipeä läpi päivän, hyökkääjä jatkoi vuodatustaan.
Kansa näki lommolla olleesta kannusta kuvan somessa – ja kuvan ottaja on nyt etsinnässä. Kyseinen otos on bileistä, joihin vain pelaajien perheet olivat tervetulleita.
Maroonilla on aihetta iloon kiekon lisäksi juurikin perhe-elämässä, kun hänen vaimo Francesca odottaa lasta.
Kannullakin on kaikki suhteellisen hyvin. Sen virallinen suojelija Phil Pritchard kertoi, että näyttävälle pokaalille on käynyt pahempiakin asioita. Korjaaminen on kuulemma helppo homma.
LUE MYÖS:
Vahvistus tuli: NHL:ssä uskomattomassa putkessa oleva pakki lähtee joukkueesta kesken sopimuskauden
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- KHL:ssä huipputehot takonut hyökkääjä siirtyy NHL-mestarisuosikin riveihin
- Fanien unelma käymässä toteen: Jarmo Kekäläinen kiinnittämässä Stanley Cup -sankarin
- Nyt jysähti! NHL:n ruotsalaistähdestä jättimäinen tarjous
- Voi ei! Connor Bedard loukkaantui – katso video
- NHL:n suomalaisseurasta iso sopimusuutinen – kapteenille diili
- SaiPan Teemu Kivihalme siirtyy yllättävään osoitteeseen
- Ruotsalaishyökkääjä vaihtaa SHL:n SM-liigaan
- Miika Roine teki ratkaisunsa – pitkäaikainen Liiga-kapteeni jatkaa uraansa ulkomailla
- Eeli Tolvanen herättää ”paljon kiinnostusta” NHL:ssä – tällaisia tarjouksia pöydällä
- Urheilucast: Pekka Jormakka lähellä Liiga-sopimusta – tässä uusi seura?
- Antti Pennanen: raskas henkilökohtainen paljastus – “En jaksa enää”
- Ei jatkoa NHL:ssä – Dallas Stars hylkäsi suomalaisen
- Urheilucast: Pekka Jormakka lähellä Liiga-sopimusta – tässä uusi seura?
- Sveitsi jää taakse – luottosentteri palaa Liigaan
- TSN: Suomalaisjytky Floridassa – ratkaisu voi tulla jo tänään
- Aleksander Barkovin Florida teki yllättävän NHL-kaupan – iso muutos alkaa
- Täyskäännös NHL:ssä – Jesperi Kotkaniemen kohtalo meni päälaelleen viime hetkellä
- Pistetykki lähti KalPasta – uusi seura käytännössä selvillä
- Matias Maccellin seura NHL:ssä vaihtuu
- Jokerien Liiga-konkari päätti jatkostaan – uusi seura löytyi läheltä