Edelliset kolme kautta Euroopan kaukaloissa viihtynyt kanadalaispuolustaja Eric Gelinas on palaamassa ensi kaudeksi jälleen takaisin NHL:ään, Rögle BK tiedottaa verkkosivuillaan.

Gelinas pelasi ensin kaudella 2018-19 KHL:ssä Slovan Bratislavan joukkueessa, mutta siirtyi loppukaudesta Röglen riveihin, jossa hän on myös pelannut kuluneen kauden loppuun saakka. Viimeisin sesonki tuotti joukkueen varakapteenille komeat 34 pistettä ja puolustajien pistepörssin neljännen sijan.

30-vuotias puolustaja pelasi NHL:ssä New Jersey Devilsin ja Colorado Avalanchen riveissä kaudet 2013-17, jolloin otteluita kertyi tilille lähes 200. Nyt kanadalainen palaa takaisin taalaliigaan. Tuleva joukkue ei kuitenkaan ole toistaiseksi tiedossa.

– Eric on ollut iso osa menestystämme täällä viimeisten 2,5 kauden aikana, ja on osoittanut, että hän on yksi SHL:n parhaista puolustajista. Hänen johtajuuttaan, persoonallisuuttaan ja kovaa laukaustaan on vaikea korvata, mutta toivomme hänelle onnea, kun hän saa nyt uuden mahdollisuuden NHL:ssä, Röglen toimitusjohtaja Chris Abbott kehuu seuran tiedotteessa.

Rögle BK

@roglebk
Éric Gélinas skriver NHL-kontrakt! Stort lycka till och tack för din tid i Rögle 🟢⚪️#roglebk

Detaljer▶️ roglebk.se/article/y6dmak…