Tähän ei moni kykene: Jättiyllättäjä liitti itsensä Teppo Nummisen ja Esa Tikkasen rinnalle Liigan timanttisessa organisaatiossa – “Kyllä se epäaidolta meinaa tuntua”

Mitä yhteistä on nimillä Teppo Numminen, Esa Tikkanen, Antti-Jussi Niemi, Janne Niinimaa, Mika Asikainen, Niklas Ylitalo ja Onni Korkka?

Pelaajat, jotka ovat voittaneet yhden kauden aikana kotimaisessa kiekossa miesten ja alle 20-vuotiaiden Suomen mestaruuden. Lista piteni kahdella nimellä keväällä 2021, kun Ylitalo ja Korkka juhlivat kultaa Lukon kahdessa eri joukkueessa.

– Kyllä se epäaidolta meinaa tuntua, kun tuollaisten nimien kanssa on samassa listassa, Rauman oma 21-vuotias kasvatti Ylitalo hymähtää puhelimessa kesäkuisena sunnuntaina jokunen tovi kiekkokauden päättymisen jälkeen.

– Hyvältä ne kullat tuntuvat vieläkin. Ei oikein vieläkään osaa ymmärtää, että mitä tuli tehtyä.

Lukko oli läpi liigakauden joukkue, jonka tekemisessä näkyi – jos ei päivittäin niin ainakin viikoittain samoja, voittavan kiekon piirteitä. Perusasioista viimeistely, puolustus sekä erikoistilanteet olivat rautaisella tasoilla.

– Uskon, että mestaruus oli seurausta siitä päivittäisestä tekemisestä. Meillä vaihtui systeemit. Arki parantui huomattavasti. Ei se ollut mikään yhden päivän juttu, vaan viikoittainen duuni tehtiin laadukkaasti. Tähtäin oli koko ajan siinä, että ollaan saavuttamassa jotain suurta.

– Maaliskuussa 2020 kauden keskeytyessä uskoin siihen, että meillä on mahdollisuuksia seuraavallakin kaudella. Harmitti se keskeytys tietysti kaikkia, kun tiesimme, minkälainen joukkue ja flow meillä oli. Me käännettiin silloin katseet ensi kauteen (2020-21) ja tuleviin peleihin heti. Meillä oli nyt alkukaudesta puhe, että voidaan saavuttaa jotain suurta.

Rauman ylpeys – joukkue isolla jiillä

Mestaruuden suurimpia seppiä ovat suomalaismedioiden otsikoiden mukaan olleet itse päätähtien, pelaajien, lisäksi SaiPaan vaihtanut päävalmentaja Pekka Virta ja urheilujohtaja Kalle Sahlstedt – mitään yhdeltäkään muulta lukkolaiselta ottamatta pois.

Toisaalta pelaajat nousivat esille ilman Virtaa, kun tämä sairastui koronavirukseen vakavasti.

– Se kasvatti meidän joukkuetta, Pekan tilanne kolautti kyllä. Puhuttiin asiasta, ja meidän arkikin muuttui – kaikki ei ollut koutsin vastuulla. Pekka oli tiukka siitä, ettei lepsuiltu vaikka alku- tai loppulämmöistä. Siinä oli asioita joukkueen vastuulla, ja oli hienoa nähdä se, miten joukkue puhalsi yhteen hiileen. Ei menty mukavuusalueelle, ja ne jutut kasvattivat joukkuetta yhteen – kevään peleissä se näkyi.

Erikoinen liigakausi 2020-21 alkoi myöhässä ja se piti sisällään liki kuukauden tauon joulukuussa. Lisäksi runkosarja ja pudotuspelit olivat pelimäärältään normaalia lyhyempiä.

– Jälkikäteen kun miettii, niin oli kyllä tosi erikoinen kausi – monella tapaa vaikea henkisesti. Hirveästi ei saanut mennä mihinkään ja tosi paljon oli rajoituksia. Koko ajan pelättiin, että jos korona tulee, niin kausi loppuu tai muuta.

– Mutta hyvinhän se meni loppuun asti, 36 liigapelissä esiintynyt Ylitalo hymähtää ujon naurun tullessa puheeseen mukaan.

Ylitalolle tuplakulta merkitsee paljon, kun hän on pelannut Raumalla koko uran.

– Tiedän, mitä nämä merkitsevät raumalaiselle jääkiekolle. Oli koko Raumalle pelattu molemmat kullat. Lukossa oli tavallaan häviämisen kulttuuri, ja nyt voitettiin. Saadaan uskoa faneihin ja itseemme.

– Mitä itseeni tulee, niin tuo itseluottamusta – pystyi pelaamaan tuollaisessa joukkueessa näin nuorella iällä. Olin mukana tosissaan, enkä vapaamatkustajana, 21-vuotias hyökkääjä summaa.

Miten on, pystyykö Ylitalo nyt kertomaan, että tuliko tuplakullan voittamisen mahdollisuus omaan mieleen jossain vaiheessa kautta?

– No… Uskoin alusta alkaen, että mahdollista se on. Enemmän minusta se oli A:n puolella yllätys. Siellähän oli monta hyvää joukkuetta, TPS tippui pois, Ylitalo kertaa viitaten siihen, että koronarajoitukset päättivät turkulaisseuran kauden A-nuorissa.

– Tiesin, ettei Kärppiä vastaan ole helppoa. Mutta hoidimme sen finaalisarjan, ja se oli uskomatonta.

– Liigan finaaleissa toisen voiton jälkeen tuli fiilis, että voi olla niin, että kulta tulee himaan.

No nyt on sitten pakko tiedustella vähän juhlista. Kestikö ensinnäkin hyökkääjän kunto kaksia kekkereitä?

– Omasta mielestä kesti ihan hyvin! Ei ollut mitään ongelmia.

– Kyllä Liigan puolella oli kovemmat juhlat, ei siitä pääse yli eikä ympäri. Juhlissa yllätti se, että kun kaikki sanoivat, että Rauma menee sekaisin, niin miten sekaisin se sitten oikeasti menikään. Se oli huikeaa, kuinka paljon faneja oli vastassa meidän saapuessa Turusta. Esimerkiksi jokaisella bussipysäkillä oli joku vastassa, Liigassa kaudella 2018-19 debytoinut pelaaja fiilistelee.

Tunteita

Jääkiekkomaailman yksi upeimmista hetkistä on mestaruuden sinetöivän joukkueen pelaajien varusteiden paiskaaminen ilmaan ja ryntääminen samaan aikaan kentälle kasaan yhdessä.

– Kyllä siitä kylmiä väreitä tulee, on se uskomaton fiilis. Se hetki on pakko tuntea, ei sitä muuten voi oikein pukea sanoiksi. Siinä vähän itkettää, vähän naurattaa – siinä on kaikki tunteet. Uskomaton fiilis se on. Koko kausi vedetty sitä kohti ja sitten se päättyy tolla tavalla, kaikki tunteet vaan purkautuu.

Ylitalon lähiajat ovat olleet enemmän ja vähemmän haastavia.

– Olin mestaruusjuhlien jälkeen kaksi viikkoa karanteenissa, ja sitten pian taas. Ei tässä oikein voi muuta tehdä kuin ottaa lungisti. No, onneksi tämä kävi kauden jälkeen eikä aikana.

– Vähän on tietysti tylsää ollut, mutta ensi viikolla menen porukoiden tykö. Siellä on enemmän lääniä, mökkiin asumaan.

Rauman kaduilla Ylitalo ei siis ole päässyt tallaamaan kovinkaan paljon, mutta miten on, onko näyttävästä hymystä tunnettu, etuhampaansa menettänyt peluri joutunut pysähtelemään kaduille fanien esimerkiksi nykiessä hihasta?

– Kyllä mä uskon, että aika moni voi tunnistaa, mutta raumalaiset antavat olla tosi rauhassa – ei siellä tulla heti kyselemään, että sä oot se ja tää jätkä. Vaikka ois kuka, niin raumalaiset antaa olla. Ei täällä ole niin rockstar meininki.

Pelaajan nykyinen pahvi pitää hänet Lukossa ainakin ensi kauden. Tulevaisuudesta puhuttaessa Ylitalo uskoo, että parempaa on tulossa.

– On hienoa jatkaa hienossa seurassa. Täällä tehdään juttuja oikein – Lukossa on hyvä olla ja kehittyä pelaajana. Odotan innolla, mitä ensi kausi tuo tullessaan.

Puolen tunnin juttutuokio jutun kirjoittajan ja Ylitalon välillä on ajoittain kovempiakin tunteita herättävä hetki. Näistä tunteista puhuttaessa tulee mielee lauantai, jolloin Suomen jalkapallomaajoukkue debytoi EM-kisoissa pelissä, jossa Tanskan Christian Eriksen tuupertui ruohon pintaan matsin jäädessä kesken. Lopulta se jatkui, ja Huuhkajat voitti Joel Pohjanpalon puskuhäkin ja Lukas Hradeckyn rankkaritorjunnan turvin.

Mitä matsi herätti toisen lajin ammattilaisen mielissä?

– Seurasin sitä! Kyllähän se Eriksenin tilanne herätti tunteita, nuo ovat vakavia juttuja, ja valitettavasti niitä tapahtuu silloin tällöin. Se on hieno juttu, että hän oli vakaassa tilassa.

– Surullistahan se totta kai olisi ollut, jos olisi tapahtunut jotain vakavampaa. Se olisi lisäksi lamaannuttanut EM-kisojen ja pelaajien fiiliksiä. En tiedä, miten Tanska olisi pystynyt vetämään kisat loppuun. Oli Erikseniltä hieno juttu, että hän halusi muiden pelaavan pelin loppuun. Siinä näkyy se, kuinka ammattimaisia pelaajia he kaikki ovat.

Jutun pääkuva: Niklas Ylitalon kotialbumi