Ilveksessä pieneen rooliin jäänyt maalivahti siirtyy Tanskan mestarijoukkueen riveihin
Kuva: Juha Tamminen
Viimeisen kahden kauden ajan Ilveksessä jämärooliin jäänyt maalivahti Ville Kolppanen siirtyy Tanskan pääsarjaan Rungsted Seier Capitalin joukkueeseen. Sopimus on yksivuotinen.
Kolppanen pelasi kuluneella kaudella Ilveksessä vain kahdeksan ottelua ja sitä edellisellä kaudella 12. Hän pelasi myös Mestiksessä KOOVEEssa muutamia otteluita lainalla.
Edellisellä kerralla, kun Kolppanen pelasi Ilveksessä kausilla 2012-14, otteet olivat kovaa luokkaa ja ovet aukesivat jopa KHL:ään asti. 28-vuotias veskari pelasi Neftehimik Nizhnekamskissa kolme kautta ja sen jälkeen SHL:ssä Rögle BK:n riveissä kaksi kautta, ennen kuin palasi takaisin Suomeen.
Rungsted voitti viime kauden päätteeksi Tanskan mestaruuden. Seurassa pelaa myös suomalaisillekin tuttu tanskalaishyökkääjä Nichlas Hardt, jonka nykyinen sopimus kattaa vielä kaksi seuraavaa kautta.
LUE MYÖS:
- Siirto luvassa? SHL:n kaksi kovapalkkaista puolustajaa heitetty katsomoon
- Jokerit: supertähti ulos ykkösketjusta
- MTV: Karri Kivi vaatii muutosta Liigaan: ”Miksi seurat eivät halua tehdä niin?”
- Dallas Stars vahvistuu yli 1 200 NHL-ottelun mestarihyökkääjällä
- NHL:n ykkösvaraus penkitettiin – päävalmentaja myönsi suoraan: ”Minun olisi pitänyt”
- Suomalaislegendan hurja saavutus sai jatkoa – Brady Tkachuk toisti 40 vuotta vanhan tempun
- Aatu Räty kaupattiin NHL:ssä – siirtolistan jälkeen yllättävä käänne!
- Kai Suikkanen: tämä on kokoonpanosta kadonneen Robert Rooban tilanne
- Kärpät julkaisi jatkosopimuksen: ”Tärkeä palanen”
- Lakkoilu on käynyt kalliiksi! Connor Hellebuyck menettänyt jättisumman muutamassa viikossa
- Urheilucast: AHL-pistetykki siirtyy Liigaan!
- Urheilucast: NHL-varaus palaamassa Liigaan – Jokerit, HIFK ja Kiekko-Espoo kintereillä
- Urheilucastilta pommi Liigan supertähdestä – ”Korpeaa, ahdistaa ja v*tuttaa”
- Urheilucast: Tässä on HIFK:n uusi vahvistus – haaviin NHL:ssä pelannut suomalainen!
- Tuttu nimi tarjolla – Liigan mestarihyökkääjä sai lähtöpassit
- Jokerit jäi taakse – tässä Otso Rantakarin uusi seura!
- Toimittaja: Philadelphia teki ratkaisunsa Rasmus Ristolaisen suhteen – treidi tulossa
- Liiga-seuralta raju ilmoitus – kuusi saa lähteä
- Connor McDavidin vauhti ei riittänyt – NHL:n nopein luistelija on suomalainen
- Jymypaukku! Atte Ohtamaa jatkaa uraansa Liigassa – mutta ei Kärpissä