Lukolta poikkeuksellinen tiedote – Suomen mestarin kerrottiin sairastuneen koronaan, pelaajalta puhutteleva viesti
Jääkiekon Suomen mestaruuden äskettäin voittanut Lukko kertoi nettisivuillaan, että kevään tuplamestari Onni Korkalla on todettu positiivinen koronavirustartunta. Lukossa oli torstaihin tullessa kaksi sairastunutta.
Erilaisissa mestaruusjuhlissa kierrellyt Korkka halusi itse kertoa tartunnastaan auttaakseen parhaansa mukaan tartuntojen ehkäisemistä ja niiden jäljitystä.
– Minulla on lieviä oireita. En tiedä, mistä tartunta on tullut. Haluan kertoa asiasta, sillä olen tietämättäni voinut altistaa kannattajia kouluvierailujen aikana 18. toukokuuta Eurajoella tai 19. toukokuuta Raumalla, porilaislähtöinen pakki valaisi.
– Jos olit kanssani lähietäisyydellä esimerkiksi yhteiskuvissa, olet voinut altistua tartunnalle. Tartuntatautilääkärit ovat arvioineet tartuntariskin niin pieneksi, että yleisiä karanteeneja ei määrätä, mutta jos oireilet kahden seuraavan viikon aikana, toivon, että hakeudut välittömästi koronavirustestiin. Näin saadaan tartuntaketju katkaistua mahdollisimman hyvin.
Korkka pelasi Liigassa 18 peliä pisteittä (0), niin ikään Suomen mestaruuteen päättyneessä U20 SM-sarjassa hän luuti 24 matsissa pistein 6+8=14 (+6).
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- SM-liigaa koskenut tutkinta päätökseen – tässä tulos
- Ilveksessä iso muutos – johtohahmo lähtee
- Kavala offer sheet -tarjous julki NHL:ssä – ”Likainen temppu”
- Patrik Laineen ympärillä paljastui uusi NHL-käänne
- Nyt se varmistui – tässä on Edmontonin uusi ykkösvahti NHL:ssä!
- Jättitaakka pois – Edmonton rysäytti ison kaupan NHL:ssä!
- Nyt jysähti – Leijonien MM-kultasankari siirtyy NHL:n huippuseuraan!
- Jymykäänne: Carolinalle karmea isku – NHL-tähti loikkasi vihollisen leiriin
- Kasperi Kapasen NHL-osoite on nyt selvillä – palkka tuplaantui!
- Tässä NHL:n vapaiden markkinoiden merkittävimmät sopimukset
- Antti Pennanen: raskas henkilökohtainen paljastus – “En jaksa enää”
- Ei jatkoa NHL:ssä – Dallas Stars hylkäsi suomalaisen
- Sveitsi jää taakse – luottosentteri palaa Liigaan
- TSN: Suomalaisjytky Floridassa – ratkaisu voi tulla jo tänään
- Aleksander Barkovin Florida teki yllättävän NHL-kaupan – iso muutos alkaa
- Täyskäännös NHL:ssä – Jesperi Kotkaniemen kohtalo meni päälaelleen viime hetkellä
- Pistetykki lähti KalPasta – uusi seura käytännössä selvillä
- NHL:ssä jysähti jättikauppa – Vegas Golden Knights myi kovimman maalitykkinsä!
- Leijonien tehopuolustajalle tyly uutinen – lähtopassit SHL:ssä: ”Emme näe käyttöä”
- Matias Maccellin seura NHL:ssä vaihtuu