Avangard Omsk tiedotti Aleksei Jemelinin päätyneen tehohoitoon. 34-vuotias venäläispuolustaja joutui poistumaan kesken pelin ensimmäisestä välieräottelusta Ak Bars Kazania vastaan.

Venäläismediat ovat uutisoineet Jemelinin kärsivän vakavasta maksamyrkytyksestä, mutta hänen nykyinen työnantajansa kertoi tiedotteessaan, että mitään vahvistettua diagnoosia ei ole. Tällä hetkellä Omsk-kapteenin tila on tiettävästi vakaa.

Jemelinillä on takanaan kunnioitettava ura, sillä hän pelasi NHL:ssä 456 ottelua ja on voittanut KHL:n mestaruuden kahdesti. Venäjän maajoukkueesta hänellä on MM-kultaa, -hopeaa ja kaksi -pronssia sekä alle 20-vuotiaiden kisoista MM-kultaa ja kaksi -hopeaa.

Omsk on menossa vahvasti kohti KHL:n finaaleita, sillä se johtaa välieräsarjaansa voitoin 2-0. Finaalipariksi näyttäisi tulevan TsSKA Moskova, joka johtaa SKA Pietaria otteluvoitoin 3-0.